Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Omega-3-rasvahapoilla voi pienentää aivoinfarktin riskiä?

Tuoreen tutkimuksen perusteella muun muassa kalasta saatavat omega-3-rasvahapot voivat auttaa aivoinfarktien välttämisessä.

Stroke-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat kolmen suuren yhdysvaltalaistutkimuksen aineistoihin. Näyttää siltä, että eri rasvahapot vaikuttavat eri reittejä syntyviin aivoinfarkteihin.

Suotuisia vaikutuksia liitettiin dokosaheksaeenihappoon (DHA) ja dokosapentaeenihappoon (DPA).

DHA liittyi erityisesti pienentyneeseen riskiin sairastua suurten suonten ateroskleroosin ja mikroangiopatian aiheuttamiin aivoinfarkteihin. Suuri DPA-pitoisuus puolestaan liittyi pienentyneeseen riskiin sairastua sydänperäisistä embolioista aiheutuviin aivoinfarkteihin, mutta myös muista syistä aiheutuviin aivoinfarkteihin.

Edellä mainittuja rasvahappoja on etenkin rasvaisessa kalassa, kuten lohessa, kirjolohessa ja nieriässä.

Eikosapentaeenihappo (EPA), jota on myös runsaasti kalassa, ei tässä tutkimuksessa liittynyt terveyshyötyihin. Tuloksia kannattaa kuitenkin tulkita varoen, sillä rasvahappojen lisäksi monella muullakin seikalla on voinut olla vaikutusta.

Tutkimusten 8–11 vuotta kestäneinä seuranta-aikoina 950 potilasta sairastui aivoinfarktiin.

Suomessa aivoverenkiertohäiriöön sairastuu vuosittain noin 24 000 henkeä. Heistä aivoinfarktin saa 17 000 ihmistä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Juontaja kävi verikokeissa – löytyi sama puute kuin useilla muilla suomalaisilla

Huomenta Suomen juontaja Nina Rahkola kävi ohjelmaa varten verikokeissa, jonka tuloksia selviteltiin lähetyksessä maaliskuussa 2017 yhdessä lääketieteen tohtori Matti Kiurun kanssa.

Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot