Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Onko painoindeksi hyvä mittari? Lihavuustutkija vastaa

Ihmiset määritellään ali-, normaali- ja ylipainoisiksi painoindeksin perusteella. Painoindeksi on se lukema, joka tulee, kun jaetaan paino pituuden neliöllä. Mutta onko se hyvä mittari?

– Kyllä se keskimäärin toimii yllättävän hyvin, lihavuustutkija ja professori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopistosta vastasi Huomenta Suomessa perjantaiaamuna.

Painoindeksissä on kuitenkin heikkoutensa.

– Eihän paino vielä kerro sitä, onko kyseessä lihas vai rasva. Ja lihavuuden määritelmään kuuluu se, että täytyy olla ylimääräistä rasvaa. Eli jos on kehonrakentaja, voi olla kovinkin suuri paino, mutta silti ei ole lihava, Pietiläinen selittää.

– Lisäksi painoindeksi ei kerro, mihin rasva on kertynyt. On terveydelle erittäin haitallista, jos rasva on kerääntynyt vatsaonteloon tai elimiin, esimerkiksi maksaan – ja sitä on hirveän vaikea vaa’alla punnita.

Miksi suomalaiset lihovat lihomistaan? Mitä haittaa pikadieeteistä voi olla? Miten ylipainoista lasta tai muuta läheistä voisi auttaa hallitsemaan painoaan loukkaamatta häntä? Katso koko video ylhäältä.

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme