Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Paheneeko nivelten kolotus sateella? Uusi tutkimus tyrmää

Moni nivel- tai selkävaivoista kärsivä kokee kolotustensa pahenevan sateisessa säässä. Uudessa tutkimuksessa ei löydetty väitteelle vahvistusta.

Arvostetussa lääketieteellisessä BMJ-julkaisussa ilmestyi viime joulukuussa tutkimus, jossa seurattiin reilua puoltatoista miljoonaa yhdysvaltalaista avohoitopotilasta. Potilaat olivat iältään yli 65-vuotiaita. Kaikkiaan heille kertyi neljän vuoden aikana yli 11,6 miljoonaa poliklinikkakäyntiä.

Tutkijat vertailivat nivel- tai selkäkivun – esimerkiksi nivelreuman, nivelrikon, spondyloosin tai välilevyongelmien – takia tehtyjen poliklinikkakäyntien päivämääriä paikallisiin säätietoihin. Käynneistä vajaa viidennes eli runsaat kaksi miljoonaa osui sateisille päiville.

Käynteihin ei vaikuttanut itse käyntipäivän, -viikon tai sitä edeltävän viikon sademäärä. Nivelkipu vei lääkäriin itse asiassa useammin kuivina kuin märkinä päivinä, mutta tämä prosentin sadasosissa laskettu ero ei ollut tilastollisesti merkittävä.

Tutkimusta johtanut Harvard Medical Schoolin apulaisprofessori Anupam B. Jena lausui tulosten julkistamisen jälkeen, että sää ei aiheuta nivelkipua. Jena on tehnyt päätelmän, jonka ääneen sanomisesta hän tietää ihmisten tuohtuvan: sateisena päivänä nivelkipu laitetaan sään syyksi, kun taas aurinkoisella ilmalla kipua ei yhdistetä säähän.

Kannattaa huomata, että tutkimuksessa oli heikkoutensa. Esimerkiksi tieto potilaiden taudin vakavuudesta tai reseptivapaiden kipulääkkeiden käytöstä puuttui. On mahdollista, että yhteys sään ja nivelkipujen välillä pystytään vielä todistamaan laajemman ja yksityiskohtaisemman tutkimuksen myötä.

Aiemmat tutkimustulokset aiheesta ovat olleet ristiriitaisia ja perustuneet kyselyihin ja pieniin potilasmääriin. On kuitenkin ajateltu, että nimenomaan pinttynyt uskomus sään ja nivelkipujen välisestä yhteydestä saa ihmiset näkemään yhteyksiä siellä, missä niitä ei ole.

Lähteet: BMJ, Nytimes.com

Mikä on pahinta, mitä nivelrikkopotilas voi tehdä?

Osastonlääkäri Klaus Österholm HYKS:n Fysiatrian poliklinikalta kertoi Huomenta Suomessa maaliskuussa 2017 nivelrikon merkeistä, ehkäisystä ja hoidosta. Katso alla olevalta videolta, mikä on taudin kannalta potilaan pahin mahdollinen teko.


Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme