Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Sairastatko uniapneaa? Ole varuillasi muistioireiden varalta

Uniapneasta eli yöllisistä hengityskatkoksista kärsivien kognitiiviset mielentoiminnot saattavat heikentyä tavallista todennäköisemmin. Havainto perustuu aikaisempien tutkimusten yhteisanalyysiin.

Analyysissa oli mukana 14 tutkimusta, joihin oli osallistunut yhteensä lähes 4,3 miljoonaa ihmistä.

Tulokset vaihtelivat hieman tutkimusten menetelmällisistä asetelmista riippuen, mutta pääpiirteittäin ne viittasivat uniapnean ja kognitiivisten mielentoimintojen heikentymisen väliseen yhteyteen. Terveisiin ikätovereihin verrattuna uniapneaa potevilla oli kognitiivista heikentymää noin neljänneksen todennäköisemmin.

Kognitiivisiin mielentoimintoihin lasketaan monenlaiset ajatteluun ja hahmottamiseen liittyvät kyvyt sekä muistitoiminnot. Nyt julkaistussa analyysissa ei tosin havaittu varsinaisia muistivaikutuksia, vaikka siitäkin on aiemmin saatu viitteitä.

Tulokset eivät osoita, mistä yhteydet johtuvat, mutta mahdollisia selityksiä on monia. Taustalla voivat olla muun muassa uniapneaan liittyvä happivajaus, oksidatiivinen stressi tai krooninen väsymys, mutta uniapneaoireet saattavat myös olla kehittymässä olevan muistisairauden varhainen oire.

Joka tapauksessa tutkijat suosittavat, että uniapneaa sairastavien iäkkäiden potilaiden muistia ja muita kognitiivisia toimintoja kannattaisi seurata tarkoin. On myös mahdollista, että osa vaikutuksista poistuisi uniapnean tehokkaan hoitamisen avulla.

Tutkimus julkaistiin JAMA Neurology -lehdessä.

Muisti ja muut kognitiiviset mielentoiminnot ovat lievästi heikentyneet arviolta 120 000 suomalaisella. Suurin piirtein yhtä monella on jonkinasteinen dementia.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Johtuisiko väsymyksesi uniapneasta?

Dosentti, unilääketieteen asiantuntija Henri Tuomilehto perehdytti uniapneaan Studio55.fi-lähetyksessä elokuussa 2013.

Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Joulu

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot