Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Suomalaisäideistä noin 15 prosenttia tupakoi raskauden aikana – haitat sikiölle kiistattomat

Tupakoinnin haitat sikiölle ovat kiistattomat, mutta silti monet äidit jatkavat tupakointia raskauden ajan. Tuoreen selvityksen perusteella tähän syyllistyvät varsinkin eurooppalaisäidit. Selvityksessä yhdistettiin lähes 300 aikaisemman tutkimuksen aineistot 43 eri maasta.

Katso yllä olevalta videolta, miten Pasi onnistui lopettamaan tupakoinnin kertalaakista.

Globaalisti hieman alle kaksi prosenttia kaikista äideistä tupakoi raskauden aikana. Euroopassa luku on kuitenkin selvästi korkeampi, keskimäärin kahdeksan prosenttia.

Raskauden aikana tupakoivista suurin osa tupakoi päivittäin ennen raskautta.

Huonoin tilanne on Irlannissa, jossa lähes 40 prosenttia äideistä tupakoi raskauden aikana, sekä Bulgariassa ja Uruguayssa, joissa luku on 30 prosentissa.

Suomalaisäideistä noin 15 prosenttia tupakoi raskauden aikana.

Raskauden aikana tupakoivat altistavat lapsensa monille vaaroille. Muun muassa sikiön kasvuhäiriöt, ennenaikainen synnytys ja lapsen äkkikuolemat ovat yleisempiä tupakoivien raskauksissa.

Raskausaikana tupakoineiden äitien lapset ovat myös muita alttiimpia hengitystieinfektioille, ja heillä on tavallista enemmän oppimishäiriöitä ja ylivilkkautta kouluiässä.

Tutkimus julkaistiin Lancet Global Health -lehdessä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme