Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Suomalaistutkimus: Tällaisilla ihmisillä on enemmän sairauspoissaoloja

Sairauspoissaoloihin vaikuttavat itse työhön liittyvien seikkojen lisäksi monet muutkin asiat. Tuoreen suomalaistutkimuksen perusteella jopa lapsuuden vastoinkäymisillä saattaa olla osansa.

Tutkimustulokset perustuvat Kuntasektorin henkilöstön seurantatutkimukseen, jossa seurattiin 34 000 julkisen sektorin työntekijää vuosina 2008–2011.

Tutkimuksessa lapsuuden vastoinkäymisinä pidettiin vanhempien avioeroa, köyhyyttä, vanhemman vakavaa sairastumista, alkoholiongelmaa, muita voimakkaita konflikteja sekä väkivallan uhkaa.

Yli yhdeksän päivää kestävät sairauspoissaolot sekä työkyvyttömyyseläkkeet olivat yleisempiä työntekijöillä, joilla oli ollut vastoinkäymisiä lapsuudessa. Kuitenkin myös aikuisiän alhainen sosiaalinen ja taloudellinen asema liittyi sairauspoissaoloihin. Vaikutukset havaittiin erikseen, mutta varsinkin työntekijöillä, joilla oli sekä hankala lapsuus että alhainen tulotaso aikuisena.

Lapsuuden vaikeudet liittyivät varsinkin mielenterveysongelmista johtuviin poissaoloihin, aikuisiän sosioekonominen asema taas tuki- ja liikuntaelinten sairauksista johtuviin poissaoloihin.

Suurin osa tutkimuksessa tarkastelluista sairauspoissaoloista oli yli yhdeksän päivää kestäviä ja vain kolme prosenttia varsinaisia työkyvyttömyyseläkkeitä.

Tutkimus julkaistiin Occupational and Environmental Medicine -lehdessä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

”Työuupumus on usein elämänuupumusta” – opi hallitsemaan arkeasi

Jos töihin meno ahdistaa ja uuvuttaa, on usein syytä tehdä muutoksia niin työ- kuin vapaa-aikaan.


Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme