Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Suomi tarvitsee lisää lapsia – onnistuisiko se näillä keinoilla?

Suomessa on niin alhainen syntyvyys, että se uhkaa nykyisten kolmi-nelikymppisten eläkepäiviä. Miten syntyvyys saataisiin nousuun? Työeläkevakuuttajien toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes pohti aihetta Huomenta Suomessa.

Naiset saattavat lykätä lasten hankkimista esimerkiksi siksi, että pelkäävät, miten päätös vaikuttaa työelämän puolella. Vaikka perheen perustaminen ei välttämättä estäkään uralla etenemistä, Suvi-Anne Siimeksen mielestä ihmisten mahdollisuutta hankkia lapsia jo nuorina ennen työuraa pitäisi tukea.

– Se, että minulla on kolme lasta, perustuu siihen, että olen opiskeluaikana hankkinut niistä kaksi. Yli kolmikymppisenä rupeaa helposti olemaan vähän säikky. Jos jokin asia pitäisi muuttaa, niin ehkä opintotukeen pitäisi palauttaa mahdollisuus huoltajakorotuksiin tai vastaaviin. Että jos hyvä kumppani sattuu löytymään nuorena, kun elämä ei muutenkaan ole vielä niin lukossa tai pelkää asioita, niin voisi sitten silloin hankkia lapsia, Siimes selitti lähetyksessä.

Siimeksen mielestä pitäisi kiinnittää huomiota myös siihen, miten äitinä oleminen nähdään.

– Meillä on sellainen kauhean supistava kuva, että sinun naiseus, aivot, kyvyt ja koko elämä jotenkin supistuisi. Vaikka varmaan meillä kaikilla, joilla lapsia on, kokemus on ehkä enemmän, että se laajenee.

– Meidän myöhemmässä keski-iässä olevien ja varmaan vähän nuorempienkin ihmisten, joilla ei enää ole pieniä lapsia, pitäisi katsoa, miten me puhumme siitä lapsiperhevaiheesta ja vanhempana olemisesta: nähdäänkö lapset rikkautena vai puhutaanko vain siitä vaivasta.

Siimeksen mielestä onnea ei tarvitse kätkeä.

– Ihan liian vähän puhutaan siitä suunnattomasta ilosta ja ihmeestä, mitä lapset tuovat meille. Tämä on syvä kulttuurinen kysymys, jossa luulen meidän eroavan esimerkiksi venäläisistä tai etelä-eurooppalaisista. Me emme jotenkin kulttuurisesti arvosta lasta sellaisena kuin se on. Olemme muuten näennäisen moniarvoisia, mutta lapsena olemisen tapa ei ole sallittu tapa olla ihminen meille.

Siimes muistuttaa, että myös päivähoidon laadusta täytyy pitää kiinni.

– On tärkeä asia, että työn ja perheen yhdistäminen onnistuu ja että ihminen voi hyvällä omallatunnolla viedä lapsen hoitoon. Ettei tarvitse pelätä, että päiväkodissa olisi liian ahdasta. Juuri näitä pelon aiheita pitää poistaa.

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme