Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Tutkimus: Epilepsiakohtauksia voisi vähentää stressinhallinnalla?

Erilaiset stressin hallitsemiseen ja vähentämiseen tarkoitetut menetelmät voivat auttaa epilepsiaa potevia vähentämään sairauteensa liittyviä kohtauksia. Tuoreet tutkimustulokset julkaistiin Neurology-lehdessä.

Tutkimukseen osallistui 66 epilepsialääkityksellä olevaa potilasta, joiden kohtaukset eivät pysyneet kurissa lääkityksestä huolimatta. Osana tutkimusta kaikki potilaat tekivät psykologin opastuksella harjoituksia, joita heidän toivottiin toistavan kahdesti päivässä.

Puolet potilaista sai opastusta rentoutustekniikkaan, jossa hengitysharjoitusten lisäksi lihaksia vuoroin jännitetään ja rentoutetaan. Toinen puolisko toimi verrokkiryhmänä, ja heitä ohjattiin huomion keskittämiseen muun muassa listaamalla päivän tapahtumia.

Ennen tutkimusta tutkijat uskoivat rentoutusryhmäläisten hyötyvän harjoituksista verrokkeja enemmän. Kuitenkin kun he vertasivat ryhmiä tutkimuksen päätteeksi, lihasrentoutusryhmäläisten epilepsiakohtausten havaittiin vähentyneen 29 prosenttia, mutta verrokkiryhmässä havaittiin suurin piirtein yhtä suuri muutos.

Havainnot olivat hieman yllättäviä, mutta tutkijat uskovat stressinhallinnan parantuneen kummassakin ryhmässä jo psykologikäyntien ansiosta. Myös jokapäiväinen keskittyminen ja oman voinnin ja stressitason seuraaminen todennäköisesti paransivat tilannetta kummassakin ryhmässä.

Epilepsia on aivojen sähköisen toiminnan häiriötila, jonka voivat aiheuttaa erilaiset synnynnäiset ja hankitut tekijät. Epilepsiassa esiintyy toistuvasti kohtauksia, joissa tajunta hämärtyy ja samalla voi esiintyä kouristuksia tai muita oireita. Epilepsiaa sairastaa noin yksi suomalainen sadasta.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Anssi on Suomen paras nukkuja – näin parannat omaa untasi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme