Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Tutkimus: Jopa 20 prosenttia lasten leukemioista voisi estyä vähintään puolen vuoden imetyksellä

Vähintään puoli vuotta kestävä imetys voi tuoreen tutkimuksen perusteella pienentää lapsen riskiä sairastua leukemiaan. Leukemia ja muut lapsuuden syövät ovat johtava lasten kuolinsyy länsimaissa.

Tutkimustulokset perustuvat 17 aikaisemman tutkimuksen aineistoihin ja analyysiin. Analyysin perusteella lapset, joita oli imetetty vähintään puolen vuoden ajan, sairastuivat leukemiaan 20 prosenttia epätodennäköisemmin kuin lapset, joita ei imetetty lainkaan tai joiden imetys kesti alle puoli vuotta.

Jos analyysin tulokset pitävät paikkansa, niin tutkijoiden arvioiden mukaan noin 14–20 prosenttia kaikista lasten leukemioista voisi estyä, mikäli kaikki äidit imettäisivät lapsiaan vähintään puolen vuoden ajan.

Leukemian tarkkaa syntymekanismia ei tiedetä, mutta todennäköisesti se vaatii geneettisen alttiuden lisäksi ulkoisen laukaisevan tekijän. Laukaiseva tekijä voi tutkimusten perusteella olla esimerkiksi viruksen aiheuttama infektiotauti. On mahdollista, että imettämiseen nyt liitetty suojateho selittyykin äidinmaidon suotuisilla vaikutuksilla lapsen immuunijärjestelmään.

WHO:n suositusten mukaan vauvat olisi hyvä pitää täysimetyksellä kuuden kuukauden ikäisiksi ja osittaista rintaruokintaa olisi hyvä jatkaa parhaimmassa tapauksessa kahden vuoden ikään saakka.

Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan täysimetystä olisi hyvä jatkaa 4–6 kuukauteen ja lisäruokien aloittamisen jälkeen osittaista imetystä 6–12 kuukauteen saakka.

Tutkimus julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

”Periaatteessa ekaluokkalaistakin voisi imettää”

Huomenta Suomessa keskusteltiin lokakuussa 2017 imetyksestä. Lyhyenkin aikaa saatu äidinmaito tuo terveyshyötyjä. Osa jatkaa imetystä paljon vähimmäissuosituksia pidempään.

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme