Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Tutkimus: Omega-3-rasvahappolisistä mahdollisesti hyötyä pikkulapsille

Pikkulasten kehitystä voi mahdollisesti tukea syöttämällä heille omega-3-rasvahappovalmisteita. Varsinkin keskosena syntyneet näyttäisivät hyötyvän niistä, Journal of Nutritionissa julkaistu tutkimus osoittaa.

Katso jutun alussa olevalta videolta, miten kolesteroli pidetään kurissa.

Tutkimuksessa selvitettiin alle kaksivuotiaana annettujen omega-3-rasvahappovalmisteiden vaikutuksia lasten kognitiivisiin mielentoimintoihin ja muuhun kehitykseen. Analyysissa oli mukana kaikkiaan 38 tutkimusta, joista osassa selvitettiin myös äidin raskauden aikana käyttämien valmisteiden vaikutuksia.

Tulosten perusteella omega-3-valmisteita saaneiden lasten näkökyky kehittyi paremmin. Tämä havaittiin varsinkin keskosena syntyneillä. Raskauden aikana äidin syömät omega-3-lisät eivät vaikuttaneet näkökykyyn.

Tutkimuksessa havaittiin myös suotuisia vaikutuksia kognitiivisiin mielentoimintoihin, kuten muistiin ja päättelykykyyn, mutta älykkyystesteissä omega-3-rasvahappoja saaneet eivät pärjänneet muita paremmin. Yhteydet havaittiin verrattuna lumevalmistetta saaneisiin.

Tulokset ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta niitä kannattaa tulkita varoen. Tutkimuksiin osallistuneet olivat pääasiassa varakkaiden maiden koulutettuja naisia, joten on mahdollista, että tuloksiin on vaikuttanut äidin ja perheen muut elintavat, elinolot ja ruokavalio. Omega-3-valmisteiden vaikutuksia tulisikin selvittää myös muissa väestöissä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme