Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Tutkimus: Suolan vähentäminen ehkäisee aivoinfarkteja

Suolan käyttöään vähentävät pienentävät vaaraansa sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja aivoverenkiertohäiriöihin. Nyt tämä on varmistettu myös kiinalaisväestössä.

Yllä olevalla videolla käydään läpi suomalaisten "ruokahurahduksia" karppauksesta sokerittomuuteen.

Stroke-lehdessä julkaistun tutkimuksen perusteella suolan käytön vähentäminen pienentää sairastumisriskejä jo muutaman vuoden kuluessa.

Riski sairastua aivoinfarktiin oli noin neljänneksen pienempi osallistujilla, jotka vähensivät suolan käyttöään, kun vertailukohtana olivat suolan käyttönsä ennallaan pitäneet. Tämä havaittiin viiden vuoden seurannassa.

Havainnot perustuvat 78 000 kiinalaisen kysely- ja rekisteritietoihin. Suolan käytöstä kyseltiin kolmesti vuosina 2006–2010 ja aivoverenkiertohäiriöitä selvitettiin vuosilta 2010–2015. Seurannan aikana 1 600 osallistujaa sairastui aivoverenkiertohäiriöön.

Liiallinen suolan käyttö on maailmanlaajuisesti merkittävä kohonneen verenpaineen ja sydän- ja verisuonitautien aiheuttaja. Vuosittain liika suola aiheuttaa ainakin 1,7 miljoonaa sydäntautikuolemaa.

Suurin osa suolasta saadaan ravintolaruoasta ja tuotteista, joihin suola on lisätty jo valmiiksi. Suomalaismiehet syövät noin kymmenen grammaa ja naiset seitsemän grammaa ruokasuolaa päivittäin. Tämä on noin kaksi kertaa enemmän kuin suositellaan.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme