Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Vältteletkö sokeria laihtuaksesi? Ikävä yllätys keinotekoisissa makeutusaineissa

Kanadalaistutkimuksessa on todettu yhteys keinotekoisten makeutusaineiden käytön ja painonnousun välillä. Tulos on siinä mielessä huono, että monet välttelevät sokeria nimenomaan kaloreiden ja lihomisen pelossa.

Manitoban yliopiston tutkimuksessa käytiin läpi 37 erilaista tutkimusta, joissa analysoitiin yli 400 000 henkilöä keskimäärin kymmenen vuoden ajan. Johtava tutkija Meghan Azad kertoi, että tuloksissa ilmeni merkittävä tilastollinen yhteys keinotekoisten makeutusaineiden kulutuksen sekä lisääntyneen diabeteksen, sydänsairauksien ja lihomisen riskin välillä.

Riskin kohoaminen havaittiin sellaisilla henkilöillä, jotka nauttivat päivässä yhden tai useamman keinotekoisesti makeutetun juoman. Pitkäaikaisia lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan, sillä suoraa yhteyttä ei voida todistaa.

Makeutusaineiden vaarallisuudesta on jo kiistelty pitkään. Keväällä julkaistussa amerikkalaistutkimuksessa esimerkiksi löytyi mahdollinen linkki keinotekoisten makeutusaineiden ja kohonneen aivohalvaus- ja dementiariskin välillä.

Keinotekoisiin makeutusaineisiin yhdistettyjä terveysongelmia on selitetty muun muassa sillä, että ne vaikuttavat tapaan, jolla aineenvaihdunta normaalisti kuluttaa sokeria. Voi myös olla, että keinotekoisia makeutusaineita säännöllisesti kuluttavat himoitsevat ja syövät enemmän epäterveellistä ruokaa, mistä taas seuraa terveyshaittoja.

Keinotekoisia makeutusaineita lisätään ruokaan tuomaan makeutta sokerin sijasta. Aineet sisältävät merkittävästi vähemmän kaloreita sokeriin verrattuna, ja siksi laihduttajat suosivat niitä.

Tutuimpia makeutusaineita ovat esimerkiksi aspartaami, sukraloosi ja stevia. Tutuimmat tuotteet, joista keinotekoisia makeutusaineita löytyy, ovat sokerittomat limut.

***

Pitääkö sokeri jättää kokonaan pois ruokavaliosta?

Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen kertoo, miksi suositusten mukaan kannattaa karsia nopeista sokereista.


Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Lapset

Maailmalta

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot