Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Vanhana saisi nukkua, mutta kun ei nukuta! Tästä ilmiö johtuu

Vanhana saisi yleensä nukkua vaikka kuinka pitkään, mutta silti moni iäkäs herää kukonlaulun aikaan. Ikääntyminen tuo mukanaan uniongelmia, mutta huono uni voi myös itsessään vanhentaa. Aiheesta kirjoitti Huffington Post.

Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa tehty tutkimus paljastaa ikääntyessä yleistyvän unettomuuden syyksi sen, että kehon väsymystä havainnoivia hermosoluyhteyksiä aivoissa katoaa.

Hiirillä tehty koe osoitti, että uneen liittyvien kemikaalisten signaalien määrä ja tyyppi pysyy iästä riippumatta samana, mutta signaaleja vastaanottavien reseptorien määrä vähenee aivoissa iän myötä.

Aiemmin on oletettu, että unettomuus on seurausta ikääntymisestä, mutta unen puute saattaa itse asiassa myötävaikuttaa ikääntymiseen itsessään. On havaittu, että sydän- ja verisuonisairauksilla, diabeteksella ja ylipainolla on syy-yhteyksiä liian vähäiseen uneen.

Vanhempien ihmisten unen tarve on seitsemästä yhdeksään tuntia, mutta amerikkalaisen National Institute on Aging -järjestön mukaan 65 ikävuoden jälkeen 13 prosentilla miehistä ja 36 prosentilla naisista on vaikeuksia nukahtaa. Ikääntyneet saattavat herätä monta kertaa yön aikana, eikä tarvittava unen määrä täyty.

Vähäisen unen määrä vaivaa nuorempiakin. Unen määrä lähtee laskuun jo 30 ikävuoden tienoilla. 50-vuotiailla syvän unen määrä on tippunut jo puoleen siitä, mitä se oli 20-vuotiaana. 70-vuotiailla korkealaatuista syvää unta on hyvin vähän, jos ollenkaan. 

Huonounisesta voi tulla ikävä ja sairas ihminen – pitkäaikaisvaikutukset pelottavia

Uni on ihmiselle elintärkeää. Jos sitä ei saa tarpeeksi, vaikutukset alkavat pikkuhiljaa näkyä käytöksessä ja terveydessä. Professori ja unitutkija Markku Partinen Helsingin Uniklinikalta puhui aiheesta Huomenta Suomessa tammikuussa 2018.

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme