Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Varhaiset vaihdevuodet eivät lupaa hyvää sydämelle

Varhain alkava menopaussi voi tuoreen tutkimuksen perusteella altistaa sydämen vajaatoiminnalle. Aiemmissa tutkimuksissa varhainen menopaussi on yhdistetty myös muiden sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen.

Tiedot käyvät ilmi tuoreesta yhdysvaltalaistutkimuksesta, jossa 29 000 naista seurattiin keskimäärin 13 vuoden ajan. Seurannan aikana runsaat viisi prosenttia naisista joutui sairaalaan sydämen vajaatoiminnan vuoksi.

Tulosten perusteella sydämen vajaatoiminta kehittyi todennäköisemmin naisille, joiden niin sanottu hedelmällinen aika oli jäänyt lyhyeksi varhaisen menopaussin vuoksi. Myös lapsettomien sairastumisriski oli suurempi kuin ainakin yhden lapsen synnyttäneiden.

Havainnot voivat selittyä monellakin seikalla, sillä vaihdevuosiin kuuluu hormonaalisia ja muita muutoksia, jotka edistävät sydänoireiden kehittymistä. Varhaiset vaihdevuodet on myös yhdistetty suurentuneeseen riskiin sairastua sepelvaltimotautiin, joka on sydämen vajaatoiminnan aiheuttaja. Tämä saattaa selittää nyt saadut tulokset. Vaihdevuodet suurentavat myös muun muassa masennuksen ja osteoporoosin vaaraa.

Vaihdevuosilla tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin naisen kuukautiset lakkaavat ja munasarjojen toiminta heikkenee ja loppuu. Suurelle osalle naisista tämä aiheuttaa oireita, kuten kuumia aaltoja ja yöllistä hikoilua. Suomalaisnaisten vaihdevuodet alkavat keskimäärin 51 vuoden iässä.

Sydämen vajaatoiminta johtuu sairauksista, kuten sepelvaltimotaudista ja korkeasta verenpaineesta, jotka häiritsevät sydänlihaksen toimintaa ja heikentävät sen kykyä supistua. Yleisin vajaatoiminnan oire on hengenahdistus rasituksessa.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American College of Cardiology -lehdessä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Munasarjasyöpä on salakavala tappaja

Munasarjasyöpä ehtii yleensä levitä pitkälle ennen kuin se löytyy. Kun näin käy, suuri osa sairastuneista menehtyy. Seulontakeinoja ei ole.


Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme