Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Vyötärönympärys ennustaa iäkkäällä kuolleisuutta paremmin kuin painoindeksi

Tutkimuksista tiedetään, että liikakilot eivät ole iäkkäille samanlainen terveysriski kuin nuoremmille. Tuore tutkimus osoittaa riskien kuitenkin riippuvan siitä, millä tavalla lihavuus määritellään.

Painoindeksillä mitattu lihavuus ja ylipaino eivät 11-vuotisen seurannan aikana ennustaneet noin 70-vuotiaiden naisten riskiä menehtyä. Ainoan poikkeuksen tekivät latinonaiset, joilla lihavuus liittyi suurempaan kuolleisuuteen.

Vaikka painoindeksillä mitattu lihavuus ei liittynyt suurentuneeseen kuolleisuuteen, riski havaittiin suurentuneeksi naisilla, joille oli kertynyt runsaasti rasvaa keskivartaloon ja vyötärölle. Myös alipainoisuus liittyi suurempaan riskiin menehtyä seurannan aikana.

Aiemmat tutkimukset ovat päätyneet samansuuntaisiin tuloksiin. On myös viitteitä siitä, että lääkärien olisi hyvä seurata iäkkäiden potilaidensa painon muutoksia. Painon nopea nouseminen tai putoaminen voivat olla merkkejä terveysongelmista, jotka lyhentävät elinikää.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American Geriatrics Society -lehdessä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Onko laihduttaminen puhdasta matematiikkaa?

Syö vähemmän kuin kulutat, niin paino putoaa – onko laihdutus oikeasti niin yksinkertaista? Laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen valotti asiaa Hyvää Elämää -ohjelmassa maaliskuussa 2017.

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme