Mainos
Mainos

10-vuotias tyttö selvisi rintasyövästä: "Koskaan ei saa antaa periksi"

Hyvin nuorena rintasyöpädiagnoosin saanut tyttö haluaa toimia esimerkkinä kaikille syöpäpotilaille; koskaan ei saa antaa periksi.

Kymmenenvuotias Chrissy Turner on maailmanlaajuisesti yksi nuorimmista rintasyöpädiagnoosin saaneista potilaista. Rinnanpoistoleikkauksesta on nyt kaksi vuotta ja tytön tulevaisuus näyttää lupaavalta – merkkejä syövän uusiutumisesta ei ole havaittu. Vaikka kaikki on nyt hyvin, rankka kokemus on opettanut paljon niin tytölle itselleen kuin hänen vanhemmilleen.

– Tämä kokemus on opettanut minulle eteenpäin menemistä ja sitä, ettei koskaan saa antaa periksi. Syöpä on opettanut minulle paljon myös perheen tärkeydestä ja siitä, että meidän tulisi nauttia elämämme jokaisesta sekunnista, Chrissy kertoo kaksi vuotta diagnoosin saamisen jälkeen.

"Kuinka kerrot omalle lapsellesi, että hänellä on syöpä?"

Kaikki alkoi Chrissyn ollessa vasta kahdeksanvuotias. Pian sen jälkeen, kun eräänä iltana tyttö oli valittanut vanhemmilleen oikean nänninsä alapuolella olevaa kipeää pattia, lääkärit joutuivat kertomaan vanhemmille surulliset uutiset. Marraskuussa 2015 tytön diagnosoitiin sairastavan rinnan sekretorista karsinoomaa, erittäin harvinaista rintasyöpätyyppiä, johon sairastuu vain noin yksi henkilö miljoonasta.

– Se oli riipivää. Kuinka kerrot omalle lapsellesi, että hänellä on syöpä? tytön äiti Anette Turner kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Vaikka uutisten kuuleminen tuli tytölle aluksi shokkina, tyttö päätti näyttää kaikille, kuinka pitkälle positiivisella asenteella voi oikein päästä. 

– Hän tietää, että kun jotain tällaista tapahtuu, voit joko jäädä murehtimaan asiaa tai kasvaa sen avulla, niin henkisesti kuin emotionaalisesti. Hän päätti kasvaa, äiti toteaa.

Jo kuukauden kuluttua tyttö määrättiin leikkaukseen, jossa hänen oikea rintansa poistettiin. Hyvin sujuneen leikkauksen jälkeen tytön kuntoa on seurattu säännöllisesti kolmen kuukauden välein, eikä merkkejä syövän uusiutumista ole onneksi havaittu. Tulevaisuudessa tyttöä odottaa leikkaus, jossa hänen rintansa aiotaan rakentaa uudelleen.

Perhe on joutunut käymään läpi monta huonoa uutista

Vaikka nykyisin Chrissy on kuin kuka tahansa normaali 10-vuotias tyttö, joka rakastaa lohikäärmeitä, Legoja ja kynsien lakkaamista, hänen sisällään elää vahva taistelija, joka on joutunut kokemaan enemmän kuin moni muu meistä.

Tytön positiivisen ja sinnikkään luonteensa vuoksi äiti uskookin, että tyttö voi toimia inspiraationa kaikille syöpäsairaille – mutta etenkin rintasyöpädiagnoosin saaneille; voit voittaa tämän ja jatkaa elämääsi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Syöpäuutinen ei valitettavasti ollut perheen ensimmäinen, ja viimeisen kymmenen vuoden aikana perheen elämään onkin mahtunut paljon niin huolta kuin pelkoa. Tytön äiti on käynyt läpi kohdunkaulan syövän, ja tytön isällä diagnosoitiin imusolmukesyöpä Chrissyn ollessa vasta vauva. Kaikesta huolimatta he yrittävät elää niin täyttä elämää kuin mahdollista.

– Teemme kaiken mitä voimme, jotta jokaisessa päivässä olisi hymyä ja naurua, Anette toteaa.

Lähteet: People, DailyMail

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme