Mainos
Mainos

15 asiaa, jotka yllättävät hurjasti painoaan pudottaneet

Hurjat painonpudotustarinat eivät kerro kaikkea, mitä suuren elämänmuutoksen taakse kätkeytyy.

Tiukan laihdutusprojektin läpikäynyt Arielle Calderon paljasti Buzzfeedille laihdutuksen puolet, joista ei juurikaan huudella.

Calderonin elämäntapamuutos alkoi toukokuussa 2015, kun nainen päätti tehdä isoja muutoksia niin ruokavalioonsa, liikkumistavoitteisiinsa kuin elämäänsä muutenkin.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Calderon kertoo ”jojoilleensa” painonsa kanssa koko elämänsä, eikä olisi koskaan voinut uskoa olevansa joskus täysin tyytyväinen omaan kehoonsa. 15 kuukautta ja lähes 50 pudotettua kilogrammaa myöhemmin Calderon oli kuitenkin toteuttanut suuren haaveensa.

Nämä 15 tärkeää asiaa hän oivalsi elämäntapamuutoksen edetessä.

1. Vaikka tavoite onkin saavutettu, ei työ lopu siihen

Painonpudotuksen jälkeen paino täytyy myös saada pysymään aisoissa – tämä vaihe voi olla yllättävän vaikeaa. Kun tavoiteltu vaakalukema on saavutettu, ei se tarkoita sitä, että voi taas syödä vapaasti, mitä haluaa. Päinvastoin: nyt syömisen kanssa on oltava tarkempi kuin koskaan. Tästä syystä liikunnan ja syömisen tarkkailu on yhtä tärkeää niin painonpudotuksen jälkeen kuin vielä laihduttaessakin.

2. Mihinkään ei ole kiire

Suurella elämänmuutoksella tavoitellaan loppuelämän kestävää muutosta. Siksi onkin hyvä muistaa, ettei mihinkään ole kiire. Elämäntapojen muutos vaatii kärsivällisyyttä enemmän kuin uskotkaan. Muutaman kilon painonnousukin on mahdollista projektin edetessä – näistä ei saa lannistua. Rankan projektin edetessä on toisinaan hyvä pitää taukoa myös painonpudotuksesta.

3. Painonpudotuksen vaikutukset suurempia kuin arvaatkaan

Painon pudottaminen vie paljon aikaa ja vaivaa. Toisinaan voi tuntua siltä, ettei aika riitä mihinkään muuhun. Esimerkiksi tyytymättömyys omaan kroppaan voi määrittää myös identiteettiä: mitä siis tapahtuu, kun se yhtäkkiä muuttuu? Näin elämäntapojen muutos voi olla paljon suurempi muutos kuin aloittaessa arvasikaan.

4. Ihmissuhteet eivät ole enää samanlaisia

Kun ihminen käy läpi suuria muutoksia, vaikuttavat ne väistämättä myös ihmissuhteisiin. Samankaltaisia kokemuksia läpikäyneiden tai läpikäyvien ihmisten kanssa saattaa yllättäen lähentyä ja vastaavasti toisten kanssa erkaantua.

5. Deittailu ja uusiin ihmisiin tutustuminen voi olla ahdistavaa

Suurta elämänmuutosta on vaikeaa olla sivuuttamatta. Mikäli aihe siis tulee esiin, voi siitä keskusteleminen uusien ihmisten kanssa olla vaikeaa. Mitä he mahtavat olla siitä mieltä? Miten se vaikuttaa heidän suhtautumiseensa?

6. Ulkona syömisen tuska

Minkä tahansa valinnan teetkään ravintolassa syödessäsi, tulevat seuralaisesi varmasti kiinnittämään siihen huomiota. Valitsit sitten salaatin tai ranskalaiset, tulevat ihmiset varmasti pohtimaan itsekseen, miksi teet juuri kyseisen valinnan. Tämä saattaa saada olon tukalaksi.

7. Pelko lihomisesta seuraa aina

Suuren määrän painoa pudottaneet usein pelkäävät lihomista. Varsinkin ”kiellettyjen” ruokien syöminen saattaa aiheuttaa pelkoa painonnoususta. Herkuttelu voikin johtaa karmeaan moraaliseen krapulaan.

8. Häpeily jää historiaan

Isokokoinen ihminen saattaa ajatella olevansa helposti toisten tiellä tai muuten vain erityisen tietoinen jokaisesta viemästään neliösenttimetristä. Calderon kertoo yrittäneensä aina istua esimerkiksi lentokoneessa niin tiiviisti kuin mahdollista, sillä oma kroppa tuntui niin epämukavalta. Kauheinta oli, jos vahingossa tönäsi vierustoveria vaikkapa kyynärpäällään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

9. Aseta pieniä välitavoitteita

Moni laihduttaja tekee sen virheen, että asettaa epärealistisia tavoitteita painonpudotukselle. Avain onnistumiseen on kuitenkin tasapainoinen, hidas laihduttaminen ”superdieetin” sijaan. Tosin toisilla paino saattaa pudotakin nopeasti varsinkin projektin alussa. Tästä syystä kannattaa projektilleen asettaa pienempiä välitavoitteita, jotka ovat oikeasti saavutettavissa. Motivaatio saattaa kummasti nousta!

10. Terveelliseen ruokaan jää oikeasti koukkuun

Epäterveelliset herkut koukuttavat, mutta myös terveellisiin ruokiin voi koukuttua. Tiedätkö sen olon, mikä tulee puhtaan, ravintorikkaan ruoan syömisestä? Tähän fiilikseen voi jäädä koukkuun.

11. Julkinen painonpudotus motivoi

Kuten Calderonkin kirjoittaa, on ryhmän paine motivoiva! Projektin dokumentointi Instagramissa, blogissa tai vaikkapa Facebookissa voi ylläpitää tehokkaasti motivaatiota painonpudotukselle. Lisäksi mikään ei voita samassa tilanteessa olevien ihmisten tukea.

12. Muiden innoittaminen on upea tunne!

Julkisesti painonpudotuksesta kertominen voi parhaillaan inspiroida muitakin kohti terveempää elämää. Calderonin mukaan positiivisen palautteen lukeminen on ollut koko projektin antoisin puoli.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

13. Ihmisten uteliaisuus voi tuntua ikävältä

Kun kaikki ympärilläsi tietävät projektistasi, saattavat he myös sortua utelemaan aina vain samoja asioita. Tämä saattaa tuntua jopa lamaannuttavalta. Ihmisten uteliaisuus saattaa kuitenkin vain kuvastaa heidän omia pelkojaan ja ongelmiaan. Calderon muistuttaa, että hänkin kaipaisi toisinaan yksityisyyttä ja rauhaa.

14. Jatkuvasti pienempien vaatteiden ostaminen on ihanaa!

Kun vaatekoko koko ajan pienenee, tulee uusien vaatteiden ostaminen kalliiksi. Onneksi vaatteita voi kuitenkin ostaa myös kirppareilta ja nettihuutokaupoista – minkä voi kääntää oikeaksi aarteenmetsästykseksi. Varsinkin ison määrän painoa pudottaessa voi yhtäkkiä huomata kokevansa olonsa mukavaksi hyvin erilaisissa vaatteissa kuin mihin on tottunut.

15. Itseään oppii rakastamaan uudella tavalla

Calderon kertoo liittäneensä ennen itsensä arvostamisen siihen, minkä kokoinen ihminen oli. Eihän lihava ihminen voi pitää itsestään? Calderon kertoo painonpudotuksensa myötä tulleensa rohkeammaksi, uteliaammaksi, seikkailunhaluisammaksi, vahvemmaksi, mukavammaksi, energisemmäksi ja kaiken kaikkiaan itsevarmemmaksi. 


Lähde: Buzzfeed

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme