Mainos
Mainos

Äidin jakama kuva kierukka kädessä poseeraavasta vauvasta naurattaa – miten näin pääsi käymään?

Yhdysvaltalaisäiti oppi kantapään kautta, että mikään ehkäisymenetelmä ei ole sataprosenttisen varma.

Positiivinen raskaustesti on viimeisin asia, jonka odottaa näkevän kierukan asennuksen jälkeen. Näin kävi kuitenkin Lucy Helleinille, joka synnytti viime viikolla nelikiloisen potran pojan ehkäisystä huolimatta.

Hall kertoo käyttäneensä kierukkaa jo kolmesti aiemmin, ja ne olivat toimineet joka kerta moitteettomasti. Tästä syystä joulukuussa ilmi tulleen raskausuutisen voidaankin sanoa tulleen naiselle enemmän kuin järkytyksenä.

– Luulin olevani vasta alussa, mutta ultraääni paljasti, että olin jo raskausviikolla 18, nainen kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Lääkärit eivät löytäneet ehkäisyvälinettä ultraäänestä, ja he epäilivätkin sen pudonneen pian asennuttamisen jälkeen. Hellein ei ollut vakuuttunut lääkärien selityksistä, vaan päätti selvittää asian myöhemmin.

Vanhemmat iloitsevat yllätyslapsesta

Reilu neljä kuukautta sen jälkeen, kun nainen sai tietää odottavansa lasta, hänen poikansa syntyi maailmaan suunnitellulla keisarileikkauksella. Äiti kertoo hänen valinneen keisarileikkauksen, sillä hänen tyttärensä syntyi maailmaan aikoinaan hätäsektiolla. Hän halusi varmistaa, että synnytys sujuisi tällä kertaa rauhallisesti, eikä hätäsektiota tarvittaisi.

Keisarileikkauksen yhteydessä synnytyslääkäri etsi kierukkaa, ja lopulta se löydettiinkin Hellenin istukasta.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Nainen päättikin jakaa kuvan pojastaan poseeraamassa symbolisesti kierukka kädessään synnytyssairaalassa. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat reagoineet kuvaan ja ihmetelleet, miten näin oikein pääsi käymään.

Vaikka lapsi ei ollut suunniteltu, vanhemmat kertovat tuntevat olonsa siunatuiksi ja onnellisiksi uudesta perheenjäsenestään. Tulevaisuudessa he suunnittelevat kuitenkin hankkivansa sterilisaation. 

Lähde: Metro

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot