Mainos
Mainos

Äidin kauhunhetki: Lapsen eväsrasiassa oli myrkkykäärme

Äidin lounasrasiasta löytämä käärme olisi voinut aiheuttaa vakavia ongelmia puremallaan. 

Yllä olevalla videolla esitellään todellinen käärmeenystävien perhe!

Australialaisäiti järkyttyi pakatessaan lapsensa eväitä eväsrasiaan. Äiti oli asettelemassa hedelmiä muovikippoon, kun hän yhtäkkiä tajusi, että rasian kannen koloon oli piiloutunut käärme, kertoo The Advertiser -lehti.

Määritelty maailman toiseksi myrkyllisimmäksi 

Äiti sulki rasian, vei sen ulos ja kutsui asiantuntijan paikalle. Käärmeitä ammatikseen pyydystävän Rolly Burrellin mukaan käärme olisi voinut aiheuttaa vakavia ongelmia puremallaan, sillä kyseessä oli idänruskokäärme.

– Se on määritelty maailman toiseksi myrkyllisimmäksi myrkkytarhakäärmeeksi maailmassa, Burrell sanoo.

– Niille kehittyy myrkkyä ensimmäisen kahden viikon sisällä kuoriutumisesta, ja tämä yksilö oli noin kaksiviikkoinen. Äiti oli melko pelästynyt. Olisi ollut huono juttu, jos käärme olisi purrut lasta.

Kodeista kiinni napatut käärmeet palautetaan luontoon

Käärme oli livahtanut rasiaan keittiön kaapistossa. Burrellin mukaan samanlaisia tilanteita tulee eteen usein.

Kodeista kiinni napatut käärmeet palautetaan luontoon, kauas ihmisasutuksesta.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme