Mainos

Äiti antoi oman elämänsä, jotta kuudes lapsi voisi syntyä – myös vauva menehtyi

Viiden lapsen äiti uhrasi oman elämänsä, jotta hänen kuudes lapsensa saisi elää. Uhraus sai kaikista hirveimmän käänteen, kun syyskuussa syntynyt pieni tyttövauva menehtyi myös.

Viiden lapsen äiti Carrie DeKlyen alkoi maaliskuussa heräillä koviin päänsärkyihin, ja epäili kärsivänsä migreenistä. Kun kipu vain yltyi ja oksentelu alkoi, hakeutui Carrie lääkäriin.

Perheen pahin painajainen kävi kuitenkin toteen: äidillä oli syöpä. Ensin lääkärit arvioivat kyseessä olevan hoidettavan imusolmukesyövän, mutta pian paljastui, että kyseessä olikin pahempaa, aggressiivinen glioblastooma.

37-vuotiasta äitiä varoitettiin, että elinaikaa olisi parhaimmillaankin jäljellä vain viisi vuotta.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Carrien aivokasvain poistettiin onnistuneesti, mutta jo seuraavassa kuussa selvisi, että kasvain oli palannut. Yllättävät uutiset eivät kuitenkaan loppuneet siihen: Carrie oli toisella kuulla raskaana ja odotti perheen kuudetta lasta.

Äidille jäi kaksi vaihtoehtoa: aloittaa kemoterapia ja päättää raskaus, tai jatkaa raskautta siitä huolimatta, ettei välttämättä ehtisi koskaan nähdä kuudetta lastaan. Uskonnolliset vanhemmat valitsivat vaihtoehdoista jälkimmäisen.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Aivokasvain poistettiin vielä toisen kerran, jonka jälkeen se uusiutui kesäkuussa suurempana kuin koskaan. Lääkärit pystyivät enää helpottamaan Carrien kipuja. Äiti oli 19. viikolla raskaana, kun hän sai aivohalvauksen ja päätyi sairaalaan.

Se oli viimeinen kerta, kun Nick DeKlyen näki vaimonsa tajuissaan. Sairaalassa nimittäin kerrottiin, ettei Carrie enää heräisi. Lääkärit pyrkivät kuitenkin tekemään parhaansa, jotta vauva säilyisi terveenä ja jatkaisi kasvua.

Äiti ja syntymätön lapsi viettivät viikkoja hengityskoneessa ja letkuissa.

24-viikkoisena pieni tyttö oli vihdoin valmis synnytykseen, mutta uusi ongelma oli vastassa: hän ei enää liikkunut. Nick teki nopeasti päätöksen, ja ja pieni vauva syntyi keisarileikkauksella syyskuun alussa.

Tuore kuuden lapsen isä antoi tytön nimeksi Life, joka tarkoittaa suomeksi elämää. Koko nimi Life Lynn DeKlyen oli isän mukaan vanhempien yhdessä päättämä ennen Carrien aivohalvausta.

Nick kertoo sanoneensa kirurgille, että hänen vaimonsa oli nyt kokenut jo tarpeeksi kipuja viimeisen viiden kuukauden aikana. Viimeisenä Nick sanoi vaimolleen: ”Nähdään taivaassa”. Carrie menehtyi kolme päivää vauvan syntymän jälkeen.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Siinä olisi ollut jo enemmän kuin tarpeeksi yhdelle perheelle, mutta karmein mahdollinen tapahtui, kun alle kaksi viikkoa äitinsä kuoleman jälkeen pikkuinen Life menehtyi myös. 39-vuotias Nick jäi yksin viiden 2–18-vuotiaan lapsen kanssa.

– Carrie tuudittaa nyt tyttövauvaansa, perheelle perustetulla Cure4Carrie-Facebook-sivustolla todetaan.

Sivustolla kerrotaan myös, että pienokainen haudataan äitinsä kanssa. Sukulaiset kertovat, että vauva oli voinut paremmin kuin olisi voinut olettaa, mutta lopulta kohtalokas käänne pahimpaan tapahtui.

– Ehkä Carrie tarvitsi häntä. On lohduttavaa tietää, että hän meni kotiin ollakseen Carrien kanssa, Lifen täti Sonya Nelson kertoi The Associated Pressille.

Lähteet: Faith It, Facebook, Fox News

***


Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Joulu

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot