Mainos
Mainos

Äiti raivostui: Ei saanut pumpata rintamaitoa hotellin tiloissa

Lynda päätti kertoa sosiaalisessa mediassa, miten hieno hotelli kohteli häntä. 

Lynda Mazzalai Nguyen on äiti. Hän käy myös töissä – ja joidenkin ihmisten mielestä näiden asioiden kaikki puolet eivät sovi yhteen.

Nguyenille ilmoitettiin hotellissa pidetyn seminaarin yhteydessä, ettei rintamaidon pumppaminen ole ”suotavaa”.

"On ällöttävää odottaa, että menisin sinne saastuttamaan vauvani maidon"

Nguyen pyysi vastaanotosta apua löytääkseen tilan, jossa voisi pumpata rintamaitoa. Hänelle ei kuitenkaan löytynyt huonetta; sen sijaan henkilökunta käski naisen mennä vessaan.

– Hitot, ei käy! Sanoin henkilökunnan jäsenille, etteivät he syö lounasta vessassa, joten on ällöttävää odottaa, että menisin sinne saastuttamaan vauvani maidon, Nguyen kuvaa tilannetta.

Useiden tekosyiden varjolla Nguyenia ei päästetty mihinkään hotellin tilaan: hän ”ei ollut maksanut huoneesta”, vaikka oli hotellissa maksullisen seminaarin osanottajana. Hänelle väitettiin, ettei yhtään huonetta ole tarjolla, vaikka netistä huoneen olisi saanut varattua heti, kertoo Netmums-sivusto.

– "Minusta ei tunnu mukavalta laittaa sinua siivoamattomaan huoneeseen". Eli likainen vessa virtsan ja ulosteen kanssa on parempi kuin huone, josta joku juuri lähti? "Henkilökunnalla ei ole toimistoja. Vain johtajalla on toimisto, mutten voi kysyä häneltä, ja huoneessa on suuret lasi-ikkunat". Ikkunat sopivat minulle hyvin! "Muttet sinä voi olla hänen toimistossaan", Nguyen listaa kuulemiaan tekosyitä.

– Onko siis todella niin, että KOKO rakennuksessa ei ole yhtään tilaa, jossa voisin pumpata 15 minuuttia maitoa vauvalleni? Toimistoa? Neuvottelutilaa? Mitään? "Ei, ei ole. Neuvotteluhuoneet eivät ole yksityisiä, koska ovea ei voi lukita, ja ihmisiä tulee ja menee". Se sopii, tarvitsen vain huoneen, jossa on pistoke. ”No, minusta ei tunnu sopivalta laittaa sinua sinne”. Mitä hittoa, nainen? Auta nyt minua.

Nguyenille oli myös ilmoitettu, ettei kukaan hotellin henkilökunnasta koskaan ole tarvinnut tilaa, jossa pumpata rintamaitoa. 

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Lopulta pitkällisen väännön seurauksena Nguyenille tarjottiin mahdollisuutta käyttää viinikellaria. Hän lupasi palata aulaan, kun rintamaidon pumppaamisen aika oli.

– Periaatteideni vuoksi päätin pumpata maidon aulassa vastaanoton vieressä, Nguyen kuvaa.

Hän jakoi toiminnastaan kuvan Facebookiin Breastfeeding Mama Talk -sivustolle.

– Olen raivoissani. Puhuin johtajalle ja ilmaisin, että heillä on tarvetta kouluttaa henkilökuntaansa, ja toistin, miten kamalaa oli tulla sivuutetuksi nopeasti ilman yhtäkään yritystä auttaa minua, ja miten minulle tarjottiin vessaa. Hyvä herra, te ette p*sko sinne, missä syötte, joten miksi vauvani pitäisi tehdä niin? Johtaja pyysi vuolaasti anteeksi.

Hotelli pahoitteli tilannetta myös Nguyenin kuvan oheen ja lupasi kouluttaa työntekijöitään herkkyystaitojen osalta paremmin.

Miltä näyttää liikenteessä lapsen silmin?


Lähde: Netmums.com

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme