Mainos
Mainos

"Ajattelin, etten näyttänyt enää edes ihmiseltä" – John onnistui laihduttamaan lähes 140 kiloa

John Allaire painoi ennen 244 kiloa. Mies pudotti kihlautumisen jälkeen painoaan lähes 140 kiloa, mutta elämänmuutos jätti jälkeensä paljon ylimääräistä ihoa.

– Kun olin noin parikymppinen, lääkäri ei voinut punnita minua. Jouduin menemään punnittavaksi kalatorin vaakaan, John Allaire muistelee Barcroft TV:n haastattelussa.

Ennen mies painoi noin 244 kiloa, mutta huikean laihdutusurakan päätteeksi vaaka näytti noin 107 kiloa. Painonpudotus jätti kuitenkin jälkeensä enemmän ylimääräistä ihoa kuin Allaire, 27, osasi odottaa.

– On yksi juttu olla liikalihava. On toinen asia olla sairaalloisen liikalihava, hän kuvaa.

Allaire ei mahtunut lihavuutta mittaavaan taulukkoon

Koko Allairen perhe on taistellut painonhallinnan kanssa. Painavimmillaan Allaire ei mahtunut edes lihavuutta mittaavaan taulukkoon – hän yksinkertaisesti painoi liikaa.

– Muistan katsoneeni itseäni peilistä ja nähneeni, miten iso minusta oli tullut. Olin yli 244-kiloinen. Ajattelin, etten näyttänyt enää edes ihmiseltä.

Allaire pohti, olisiko parempi olla kuollut. Hän uskoi, että kuolisi joka tapauksessa nuorena, koska ei kykenisi pudottamaan painoaan. Aiemmin Allaire oli useita kertoja liittynyt kuntosalille ja käynyt siellä muutaman kerran, mutta luovuttanut sitten.

"Selailin Facebookia ja näin mainoksen paikallisesta kuntosalista..."

– Päivä, jona oikeasti sitouduin syvällä tasolla pudottamaan painoa ja tekemään muutoksen, oli päivä, jona kihlauduin Cailan kanssa, Allaire sanoo.

Allaire oli tuntenut kihlattunsa 12-vuotiaasta asti. Caila rakasti häntä myös liikalihavana, mutta Allaire itse ei halunnut astella avioon ylipainoisena. Monet ihmiset ihmettelivät parin painoeroa ja jopa kyselivät Allairelta, miten hän "onnistui saamaan" Cailan itselleen.

– Selailin Facebookia ja näin mainoksen paikallisesta kuntosalista. Mainoksessa sanottiin: "Tule salillemme, niin pudotat yhdeksän kiloa kuudessa viikossa", Allaire kuvaa.

Allaire päätti tarttua haasteeseen. Hän pudotti luvatun painon jo noin neljässä viikossa.

– Ajattelin, että katson, mitä voin pudottaa kuudessa viikossa. Lopulta pudotin yli 13 kiloa, Allaire muistaa.

"En uskonut, että hän pääsisi keskivertoihmisen painoindeksiin"

Alusta asti Allaire oli päättäväinen: hän muun muassa heitti kaiken epäterveellisen ruoan kotoaan roskakoriin ja videoi tekonsa.

– Ajattelin, että tämä on ainoa tapa puskea itseni hankkiutumaan eroon tuosta ruoasta, Allaire kertoi kuntoiluryhmälleen videolla.

Kuuden viikon kurssin jälkeen Allaire jatkoi treenaamista. Paino jatkoi putoamistaan.

– En rehellisesti uskonut, että hän pitää kiinni siitä. En uskonut, että hän pääsisi aina terveen keskivertoihmisen painoindeksiin asti, Caila tunnustaa.

Ylimääräistä ihoa lähes kolme metriä

Allaire tiesi alusta asti, että painonpudotus jättäisi jälkeensä löysää ihoa. Mies jopa keskusteli ennen painonpudotusta aiheesta Cailan kanssa ja kysyi, rakastaisiko tämä häntä vielä löysän ihonkin kanssa. 

Lääkärit arvioivat, että Allairella oli ylimääräistä ihoa lähes kolme metriä. Iho poistettiin leikkauksella.

– Olen samalla hyvin innostunut ja hermostunut leikkauksesta, Allaire kuvaili päiviä ennen kokemusta.

Ennen leikkausta hänelle sanottiin, että ihoa voisi olla neljä kiloa, mutta jopa yhdeksän kiloa tai enemmän.

"Jos minä pystyn tähän, kuka tahansa pystyy!"

Leikkaus oli menestys. Se jätti jälkeensä turvotusta, joka kuitenkin katoaa ajan myötä.

– Täytyy vain olla kärsivällinen. Tämä on viimeinen osa siinä, että tunnen todella muuttaneeni kehoni, Allaire sanoo.

Hän muistuttaa, ettei painonpudotus ole taidon tai erityisen hyvän tuurin ansiota.

– Uskon sataprosenttisesti, että jos minä pystyn tähän, kuka tahansa pystyy!

Lähde: Barcroft TV

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme