Mainos

Alkoholinkäyttöön lasten läsnä ollessa suhtaudutaan nuivasti – lapsettomat naiset tiukimpia mielipiteissään

Lapsettomat naiset eivät hyväksy pienten lasten vanhempien alkoholinkäyttöä, selviää THL:n tuoreesta tutkimuksesta.

Suomalaiset nauttivat kasvavassa määrin alkoholia kotona. Vaikka koti on yleisin juomispaikka, humalahakuinen juominen on kuitenkin vielä vähäisempää kuin anniskeluravintoloissa, selviää Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen, THL:n, tuoreesta kyselystä. Merkittävin alkoholia nauttiva ikäryhmä on pikkulasten vanhemmat, vaikka asenteet alkoholin nauttimiseen lasten läsnöollessa ovat pysyneet tiukkoina jo vuosia.

Vuonna 2016 toteutetussa kyselyssä vastaajista kolmannes hyväksyi alkoholinkäytön lasten ollessa paikalla, jos tilanteessa on yksi selvä henkilö huolehtimassa lapsista. Luku on laskenut kolme prosenttia vuodesta 2008, jolloin tutkimus järjestettiin edellisen kerran. Mielipiteeseen ei vaikuttanut se, oliko vastaajalla itsellään lapsia vai ei.

Lapsettomat naiset tiukimmin alkoholinkäyttöä vastaan

Kaikista tiukimmin alkoholin nauttimiseen lasten läsnäollessa suhtautuvat tutkimuksen mukaan lapsettomat naiset. Miesten kohdalla mielipiteet ovat viimeisten vuosien aikana hieman höllentyneet riippumatta siitä, onko vastaajalla itsellään jälkikasvua.

Kouluikäisten lasten ollessa paikalla alkoholia nautitaan ensisijaisesti omassa kodissa tai pihamaalla. 

Toiset lapsista eivät koskaan joudu tilanteisiin, missä aikuiset päihtyvät, mutta toisaalla osalle lapsista näitä tilanteita sattuu usein.

– Tutkimukset osoittavat vanhempien alkoholinkäyttötapojen periytyvän usein lapsille, erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kertoo.

Pääosin juomistilanteet kotioloissa ovat tutkimuksen mukaan kuitenkin ongelmattomia.

Lähde: THL

***


Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot