Mainos
Mainos

Alkoholistiperheissä kasvaneiden tositarinat: "Miksi äidilleni myytiin olutta, vaikka hän oli pienen lapsen seurassa päihtyneenä?"

Kerroimme aiemmin yhden suomalaisen tositarinan siitä, millaista oli kasvaa alkoholistiperheessä. Nyt lukijamme kertovat omakohtaisesti, millaista oli elää äidin kanssa, joka oli alkoholisti.

Millaista on kasvaa alkoholistiäidin kanssa? Millaiset jäljet se on jättänyt suomalaisten minäkuvaan ja arvoihin? Tositarinat on kerrottu nimettöminä.

"Äitini sai viinapsykoosin – piilottelimme sohvapöydän alla"

”Minä olin nuoren perheemme esikoinen ja sisareni syntyi muutamia vuosia myöhemmin. Perhe-elämämme oli normaalia, kunnes "rentoutumisviinit" iltaisin alkoivat äidillämme tuplaantua entisestään ja pikkuhiljaa lisääntyä. Viiniä hän joi joka ilta, ja muutaman vuoden kuluessa ongelma kasvoi suureksi. Olin noin 8-vuotias, kun äitini sai ensimmäisen viinapsykoosin. En muista mitään pelottavampaa kuin sen, että hän kuuli ääniä joka puolelta, pistorasioista, seinien läpi, ilmanvaihtohormeista ja näki harhoja. Hän heilui leipäveitsen kanssa jahtaamassa olemattomia asioita ja me sisareni kanssa piilottelimme sohvapöydän alla.

Isämme työskenteli toisella paikkakunnalla viikot ja häneltä jäi suuri osa näkemättä. Elimme unettomana ja peloissamme joka päivä ja yö jo pienestä pitäen. Äiti oksenteli umpihumalassa mihin sattui, välillä lukittautui tuntikausiksi pimeään vessaan ja raivosi. Lopulta hän menetti työnsä, koska oli jo päivisinkin humalassa. Lastenneuvolat ja muut hoidettiin humalassa, istuimme usein humalassa olevan äitimme kyydissä autossa, mutta kukaan ei koskaan puuttunut, vaikka ongelmaa ei voinut olla huomaamatta. Ihme, että olemme edes elossa.

Useamman vuoden "pimeyden" ja monien vaiheiden jälkeen vanhempamme erosivat, ja mikä oli tuohon aikaan todella outoa, oli se, että lapset jäivät erossa isälle. Eron jälkeen oli aivan mahtavaa saada nukkua ilman pelkoa ja rauhassa, vaikkakin kaiken tämän jälkeenkin huoli äidistä painoi mieltä. Monet kerrat hän itki ja vannoi tämän juomansa olevan viimeinen. Jossain vaiheessa lapsenuskoni karisi ja ymmärsin, ettei helvetti lopu koskaan....

En välttynyt rankalta koulukiusaamiseltakaan äitini takia. En koskaan vienyt kavereita kotiin, koska ikinä ei voinut tietää, missä kunnossa äiti olisi, mutta jostain ne jutut kuitenkin lähtivät liikkeelle ja kiusaaminen alkoi jo varhain. Äiti oli välillä myös väkivaltainen ja edelleen harhainen. Lapsuuteni loppui siis noin 7-vuotiaana, kun suuremmat ongelmat alkoivat ja opinkin varhain huolehtimaan pikkusiskostani kaikin tavoin. Jouduin kasvamaan aikuiseksi ihan lapsena jo.

Äiti kuoli alkoholismin seurauksiin 40-vuotiaana, mutta ehti kuitenkin juoda vuosikausia "työkseen". Vaikea kuvailla näitä kauhun vuosia lyhyesti, mutta suuret ja pysyvät arvet lapsuuteni jätti, eivätkä ne koskaan parane. Iän myötä olen sentään ymmärtänyt, etten ollut syyllinen äitini juomiseen."

Miten alkoholistiperheessä kasvaminen on vaikuttanut minäkuvaasi ja arvoihisi? "Alkoholistiperheessä kasvaminen on muovannut minusta vahvan, mutta myös helposti haavoittuvan: siksi en osaa täysin luottaa kehenkään. Tämä on tuonut ihmissuhteissa ongelmia. Kun itse olen täysin absolutisti, en yksinkertaisesti kykene olemaan juhlissa, joissa kaikki on humalassa, koska tunnen oloni todella turvattomaksi, enkä voi sille mitään. Itsetuntoni kohentaminen vei vuosia äidistäni johtuneen kiusaaminen vuoksi. Olen perfektionisti joka ahdistuu kaikesta normaalirutiineista poikkeavasta ja epävarmuudesta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin koen, että selvisimme sisareni kanssa tästä kaikesta suhteellisen normaalijärkisinä. Tukeudumme aina toisiimme edelleen."

Nimimerkki: Jones
Ikä: 41

"Sairastuin masennukseen ja lopulta päädyin lastenkotiin"

”Äidilläni on ollut alkoholiongelma yli 20 vuotta näyttävästi siitä asti, kun vanhin siskoni oli pieni. Isä juo yhtä paljon kun äiti, mutta humalassa hän ei ole niin ahdistava kuin äiti. En paljon muista ala-asteen ajoilta, kuinka paljon vanhempani joivat, mutta yläasteella huomasin, että kaapissamme oli aina kaljaa. Joka viikko.

Äiti joi itsensä aina humalaan ja se ahdisti minua valtavasti. Pari kertaa vanhempani kävivät baarissa ja äiti tuli aina niin humalassa takaisin kotiin, että ei pystynyt edes kävellä enää. Hän on pari kertaa jopa huutanut minulle humalassa ja syyttänyt minua asioista, joita en ollut tehnyt.

Alkoholin (ja koulukiusaamisen) takia lopulta sain vakavan masennuksen, johon liittyi muitakin oireita: paniikkihäiriö ja itsetunnon paha lasku. Päädyin lopulta lastenkotiin, enkä käynyt pariin viikkoon porukoilla. Lopulta kävin välillä heidän luonaan ja seuraavana vuonna olin osastolla kaksi viikkoa. Oli ahdistavaa, kun äitini kävi siellä välillä.

Äitini oli kaiken lisäksi narsisti, joten se ei helpottanut oloani ollenkaan ja sain vielä tietää siskoiltani, mitä äitini on heille tehnyt.. Lopulta parin viikon päästä osastojakson jälkeen muutin kotiin kuukaudeksi ja sitten muutin toiseen kaupunkiin opiskelemaan. En käy porukoilla paljon ollenkaan enää, koska en siedä nähdä vanhempiani humalassa – ja äitiäni muutenkaan."

Miten alkoholistiperheessä kasvaminen on vaikuttanut minäkuvaasi ja arvoihisi? "En itse pysty juoda nykyään paljon ollenkaan alkoholia. Itsetuntoni on heikko vanhempieni takia. Olen ihmisriippuvainen.""

Nimimerkki: Minsku
Ikä: 17

"Muistan vieläkin mitä viiniä äitini joi ja tiesin, missä Alkot sijaitsivat"

”Äitini erosi isästäni 1960-luvun alussa, ja asuimme äidin siskon luona. Muistan hyvin, mitä äitini joi: Vin Rouge du Midi -punkkua. Muistan, missä olivat Töölön Alkot 1960-luvun lopulla: Töölöntorilla Sandelsinkadulla, Stadionin luona Toivonkadulla ja Dagmarinkadulla.

Olin 8-vuotias, kun äitini halusi kännipäissään lähteä katsomaan, missä isäni sisko asui. Muistan, kun mietin pääni puhki, kun kävelimme Runeberginkatua alas kohti Helsinginkatua, miten saisin äidin kääntymään takaisin kotiin. Siihen aikaan Töölönrannassa oli ravintola, ja keksin, että halusin syödä jäätelöä! Onneksi äitini halusi myös hieman levähtää, joten sain jäätelöannokseni, jonka söin HYVIN hitaasti toivoen, että äidin mieli muuttuisi, ettemme lähtisi hortoilemaan kauemmaksi.

Tätini oli opettanut minulle, että jos äitini ottaa minut tällaisille reissuille, niin pidän pikkukukkaroa mukana ja katson, millä bussilla tai raitiovaunulla olemme tulleet, jotta osaan tulla sitten takaisin kotiin, jos vaikka äitini sammuu johonkin kyläillessään.

Helpotus oli, kun muutimme umpimaaseudulle isäni luo ollessani 10-vuotias. Ensimmäinen ajatukseni oli, että ”jipii, täällä EI ole Alkoja!” Kaljaa sai kaupasta ja taksilla tai bussilla kyllä pääsi lähikaupunkeihin ostamaan punkkua, mutta minua ei enää raahattu mukaan. Elämä muuttui hieman helpommaksi. Vaikka faijakin otti kuppia, niin kuitenkin hän piti minusta huolta, että minulla oli syötävää. Nimittäin välillä mutsin ruokarahat menivät kaljaan. Silloin faija lukitsi ruokakaapin oven ja valmisti vain minulle ja itselleen ruuan aamuisin ja kun tulin koulusta ja hän töistä.

Sitten faija sairastui ja kuoli. Olin onneksi jo 14 vuotta vanha, kun jäin taas äidin kanssa kahdestaan. Hänen juomisensa jatkui, mutta minä osasin jo olla välittämättä hänen tempauksistaan. Kävin koulua, opiskelin, menin töihin ja hänen juomisensa jatkui koko ajan. Pidin mutsia silmällä, mutta sitten hänkin sairastui ja kuoli aivoverenvuotoon 63-vuotiaana."

Miten alkoholistiperheessä kasvaminen on vaikuttanut minäkuvaasi ja arvoihisi? "Ei olisi tullut mieleenkään että olisin teininä edes maistanut mitään alkoholia. Sitten pikkuhiljaa olen "siedättänyt" juomaan pikkuannoksia harvoin, mutta vähän. Minulla ei todellakaan ole tarvetta ottaa alkoholia, että pääsen tunnelmaan. Punaviinin haju saa minut oksentamaan, saati että sitä joisin!”


Nimimerkki: Vinkku
Ikä: 55

 

"Miksi äidilleni myytiin olutta, vaikka hän oli pienen lapsen seurassa päihtyneenä?"

”Äitini oli yksinhuoltaja, yrittäjä ja alkoholisti. Hän teki pitkää työpäivää ja minä vietin paljon aikaa itsekseni. Asuimme äidin kanssa kahden, kunnes hän synnytti pikkuveljeni minun ollessa teini-ikäinen. Muistan juomisen alkaneen jo lapsuudessani. Äidilläni oli tapana käydä tanssimassa viikonloppuisin, ja silloin sain kutsua kaverin yökylään. Olin ala-asteella. Joskus lähdimme syömään pubiin, vaikka en muista äitini syöneen, vaan lähinnä kitanneen olutta. Yritin saada häntä lähtemään kotiin, ja jossain kohtaa ilmeisesti aina onnistuin.

Näin aikuisena olen ihmetellyt, miten hänelle myytiin niin paljon olutta, vaikka hän oli selvästi päihtynyt ja pienen lapsen seurassa. Kahdeksankymmentäluvulla ei ilmeisesti niin välitetty. Tätä jatkui aina siihen asti, että muutin 17-vuotiaana pois kotoa. Pikkuveljeni muuttivat isänsä luo joitakin vuosia lähtöni jälkeen. Minulla on toki lapsuudestani hyviäkin muistoja, ja olen oppinut ymmärtämään, ettei äitini elämä ole ollut helppoa, mutta aikuisen pitää aina kantaa vastuu lapsistaan. Alkoholismiin haetaan apua, kuten muihinkin sairauksiin. Äitini olisi voinut tehdä elämälleni paljon hallaa, mutta hänen tapansa ratkaista ongelmia näytti minulle juurikin oikean tien ja sen, kuinka vaikeuksia ei kannata yrittää ratkoa. Olemme puheväleissä tänäkin päivänä, mutta vaihdamme lähinnä kuulumisia. Ongelmastaan hän ei vieläkään suostu puhumaan. En ole käynyt terapiassa, ehkä se tekisi hyvää. Toisaalta en ole enää niin vihainen hänelle kuin nuorempana. Olen antanut anteeksi sen mitä pystyn. Minulla on hyvä elämä ja paljon rakkautta lähelläni. Asiani ovat nyt hyvin.

Miten alkoholistiperheessä kasvaminen on vaikuttanut minäkuvaasi ja arvoihisi? "Minäkuvastani en osaa sanoa, mutta osaan varmasti erottaa oikean ja väärän keskivertoa paremmin. Itsetunnolle turvaton lapsuus on tehnyt hallaa."

Nimimerkki: Kuunsäde
Ikä: 39

Katso myös: Alkoholismin haavoittama lapsuus

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme