Mainos
Mainos

Amanda luuli olevansa turvonnut – synnytti yllätyslapsen päivän varoitusajalla

Amanda Francis, 26, koki lääkärillä suuren yllätyksen.

Amanda Francis, 26, synnytti tyttövauvan vain päivä sen jälkeen, kun oli saanut tietää siunatusta tilastaan.

– Kun sain tietää raskaudesta, olin sokissa. Luulin aina, että raskaus olisi itsestään selvä asia. Olin hämmentynyt ja kyynelissä. Olin onnellinen, koska olen aina halunnut lapsia, mutten kylläkään odottanut, että se tapahtuu näin, Francis kuvasi Daily Mail -lehdelle.

Lääkäriin menoa Francis oli lykännyt. Raskauden aikana hän ei onnekseen ollut juonut alkoholia. Francis oli kuitenkin pudonnut portaissa, ottanut tatuoinnin ja käynyt pitkällä matkalla. Kahdeksannella kuulla hän vielä kokeili vuorikiipeilyä ja teki rankasti töitä – eihän hänellä ollut raskaudesta aavistustakaan.

Kuukautisten jäätyä väliin Francis oli tehnyt kuusi raskaustestiä. Ne kaikki näyttivät negatiivisen tuloksen. Nainen oletti olevansa vain turvonnut ja lihonut; hetkellisen pahoinvoinnin hän pisti töissä kiertävän vatsataudin piikkiin.

Totuus pääsi yllättämään usealla tavalla, sillä lääkärit arvioivat aluksi Francisin olevan toisella kuulla raskaana. Saatuaan seuraavana päivänä kramppeja nainen oli varma, että raskaus menee kesken, mutta kyseessä olikin synnytys.

– Olin täysin sokissa, kun lääkäri sanoi, että olen oikeasti kahdeksannella kuulla raskaana ja synnytys on käynnissä. En voinut lakata itkemästä. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tekisin. Se todellakin oli hullu päivä!

Kellis-vauva on nyt nelikuinen ja voi hyvin. Francis etsii uutta työtä – ja hoitopaikkaa yllätystyttärelleen.

Lähde: Caters news, Daily Mail

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme