Mainos
Mainos

Antony, 22, luuli saaneensa auringonpistoksen, heräsikin myöhemmin sairaalassa – ei muistanut edes omaa nimeään

22-vuotias mies menetti lapsuutensa muistot vakavan aivotulehduksen seurauksena. 

Viime vuonna 16. kesäkuuta vietettiin yhtä vuoden kuumimmista päivistä Englannissa. Supermarketin päällikkö Antony Holly, 22, oli todella kuumissaan ja tunsi olonsa heikoksi. Nuori mies kuvitteli vain saaneensa auringonpistoksen, mutta edes marketin kylmäkaapissa seisominen ei tuonut oloon helpotusta.

Antony lähtikin töistä kotiin hiukan aikaisemmin. Matkalla mies pyörtyi yllättäen Liverpoolin juna-asemalle.

– Siitä eteenpäin kaikki oli aika hämärää. Kukaan ei tiedä, miten pyörryin tai kuinka pääsin Liverpool Streetille, enkä muista itse mitään, Antony kertoo.

Perhettä kehotettiin varautumaan pahimpaan

Antony kiidätettiin sairaalaan, mutta miehen tila oli paljon auringonpistosta vakavampi: Hän oli saanut aivokalvontulehduksen, verenmyrkytyksen ja vakavan sivuontelotulehduksen.

Perhettä kehotettiin varautumaan pahimpaan, sillä vakavat tulehdukset olivat synnyttäneet aivotulehduksen, enkefaliitin. Monet aivotulehduksista ovat tappavia tai johtavat lopulliseen vammautumiseen.

Ei muistanut edes omaa nimeään

Antony selvisi vakavasta tilasta, mutta hän menetti muistinsa täysin. Antony ei herättyään muistanut omaa äitiään, siskoaan, sisarentyttäriään eikä ystäviään – hän ei muistanut edes omaa nimeään.

Samoin nuori mies oli unohtanut, miten suihkussa käydään, kuinka hiukset pestään ja miten käydään tarpeilla.

– Muistinmenetys on kuin katsoisi omasta elämästään kertovaa elokuvaa niin, että sinä olet pääosan esittäjä, mutta et muista mitään. Se on todella turhauttavaa, Antony kuvailee.

– Ihmiset kertoivat minulle asioita, joita olin tehnyt ja muistuttivat minua ihanista muistoista, joita heillä oli minusta, mutta minulla ei ollut mitään hajua, mistä he puhuivat.

Antony luuli monen päivän ajan olevansa edelleen Liverpoolissa odottamassa junaa. Hän tunnisti tuttujen ihmisten äänet, mutta ei pystynyt yhdistämään niitä mihinkään. Lääkärit näyttivät miehelle arkisia asioita, kuten kelloja, mutta Antony ei osannut nimetä niitä.

"Se on ollut minulle vaikeaa"

Kuntoutus alkoi, ja siinä auttoi merkittävästi miehen äiti. Päivärutiinit opeteltiin vessasta käymisestä pukemiseen.

Antony ei kuitenkaan edelleenkään muista mitään lapsuutensa lomista, koulukavereistaan tai opettajistaan, kokeista, lapsuutensa leluista tai syntymäpäivistä – hän ei muista mitään, mikä tapahtui ennen ikävuotta 16.

– Se on ollut minulle vaikeaa. Se vaikuttaa siltä, kuin olisin tyhmä tai en välittäisi, mutta minä olen vain unohtanut. Ihmiset kohtelevat sinua eri tavalla, Antony kertoo.

Antony on jo palannut takaisin töihin ja jopa edennyt haastavampiin työtehtäviin. Samoin juuri ennen sairastumista alkanut parisuhde on auttanut Antonya eteenpäin. Mies opettelee edelleen asioita, joita hän on unohtanut, mutta etenee samalla hitaasti.

Samalla Antony haluaa kuitenkin levittää tietoa vakavasta sairaudesta. Kansainvälistä enkefaliittipäivää vietetään 22.2.

Lähde: Daily Mail

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot