Mainos
Mainos

Apua, kesähitit jäävät soimaan päässä! Korvamato on sinnikäs ilmiö – eroon uuvuttamalla

Juuttuivatko mökkimatkan kesäbiisit päähän soimaan? Ärsyttävän ilmiön taustalta löytyy mielenkiintoista faktaa.

Jotkin biisit ovat luonnostaan tarttuvia, jolloin ne jäävät päähän soimaan uudelleen ja uudelleen. Tavallisesti helposti laulettavat biisit ovat juurikin tällaisia.

Korvamadon aiheuttavia tekijöitä löytyy muitakin. Assosioivat sanat, stressaavat tilanteet, levoton mieli ja tunnekuohut saattavat aiheuttaa ilmiön, kertoo psykologi Lauren Stewart The Telegraphin artikkelissa.

Tuntuuko sinusta, että päässäsi soi jatkuvasti jokin biisi? Toiset ovat luonnostaan herkempiä saamaan korvamadon. Jo pienikin sävel saattaa alitajunnan kautta muodostaa tiukasti pysyvän korvamadon.

Tiesitkö tätä?

  • Korvamadon pituus on yleensä noin kahdeksan sekuntia
  • Erään tutkimuksen mukaan 91 prosenttia tutkittavista raportoi saaneensa korvamadon ainakin kerran viikossa
  • Korvamato syntyy usein kuullessamme biisin neljännen tai viidennen kerran
  • Neuroottisia piirteitä omaavat ihmiset saavat useammin korvamatoja
  • Tunnetuimpia korvamatoja ovat muun muassa The Baha Men -yhtyeen Who Let the Dogs Out?, Ylviksen Youtube-hitti What Does the Fox Say? ja Pharrell WilliamsinHappy

– Ilmiö näkyy eri tavoin ihmisissä. Jotkin persoonallisuuden piirteet saattavat vaikuttaa siihen, miten ihminen käsittelee alitajuntaisesti kuulemiaan säveliä, Stewart sanoo.

 – On mielenkiintoista pohtia, onko korvamadollamme jotain kerrottavaa. Miksi juuri kyseinen biisi jää päähämme?

Korvamadosta irti uuvuttamalla

Kun korvamato jää jumittamaan, kannattaa huomio keskittää johonkin tekemiseen, neuvoo professori Victoria Williamson Science Fridayn artikkelissa.

Keskittymistä vaativa tekeminen, kuten musiikin kuuntelu, ristikon täyttö tai keskustelu vaativat juuri sen verran keskittymistä, ettei korvamatoa ehdi ajatellakaan. Tärkeintä on keskittyä johonkin kielelliseen puuhaan.

Williamsonin toinen vinkki on uuvuttaa korvamato kuuntelemalla piinaavaa biisiä uudelleen ja uudelleen. Kyllästymisen kynnyksellä korvamato katoaa. Koska korvamato on vain pieni osa kappaletta, kappaleen kokonaan kuunteleminen tuo piinattavalle helpotuksen tunteen.


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot