Mainos
Mainos

Asiantuntija: Tällaiset kiharat ovat tulevan kevään hitti

Kampausten ja hiustrendien asiantuntija, meikkaaja-kampaaja Mariela Sarkima valotti AVAlle tulevan kevään hiusmuotia. Kiharoihin rakastuneilla tai helppoja kampauksia suosivilla ei ainakaan ole syytä huoleen, sillä kiharat ja rennot kampaukset ovat kevään koittaessa erityisen trendikkäitä

Meikkaaja-kampaaja Mariela Sarkima kertoi vinkkinsä siihen, kuinka ensi keväänä oman kampauksen voi päivittää mahdollisimman muodikkaaksi. Etenkin aamu-unisille kevään trendit ovat varmasti mieleen, sillä rentokin kampaus voi pian olla erityisen muodikas.

Kiharat muistuttavat entisaikojen filmitähdistä

Tulevana keväänä muodikkaimmat hakevat kampauksiinsa vaikutteita entisajoista. Sen lisäksi, että vintage näkyy tällä hetkellä vahvasti vaatemuodissa, voi ilmiön bongata viimeistään keväällä rantautuneen myös kampauksiin.

– Tänä keväänä nähdään paljon naisellista, pehmeää, kaunista, jopa vähän sellaista vintage-tyyppistä hiusta. Sitä on ollut esillä aika pitkään, mutta tänä keväänä nähdään entistä enemmän lainetta, Sarkima kertoo.

– Minulle tulee kevään muodista mieleen Veronica Lake ja muut vanhanajan filmitähdet, Sarkima toteaa.

Helpot kampaukset sopivat arkeen

Vaikka hiustenlaitolle ei aamuisin jäisi muutamaa minuuttia enempää aikaa, voi hieman taitamattomampikin hiusten käsittelijä loihtia tulevana keväänä trendikkään kampauksen.

– Monelle tulee mieleen sanasta kampaus, että kyseessä tiukka banaaninuttura, mutta tosiasiassa nutturat voivat olla myös rentoja ja siististi sekaisin olevia nutturoita, joita nähdään nähdäänkin tänä keväänä, Sarkima kertoo.

Lyhythiuksisena Sarkima itse saattaa piristää kampaustaan näyttävällä pannalla, mutta pitkähiuksisten kampaaja toivoisi käyttävän enemmän mielikuvitustaan, kun mietitään mahdollisia kampauksia.

– Pidempihiuksiselle voisi sanoa, että olisi hyvä käyttää luovuutta, Sarkima toteaa.

Kampaaja kehottaa myös olemaan aliarvioimatta vanhoja ja hyväksi todettuja kampauksia.

– Ei tarvitse ajatella tekevänsä hätäponnarin, vaan liittää kampaukseen rohkeasti vaikkapa jonkun ketjuletin, Sarkima neuvoo.

– Suosittelen sellaisia helppoja ja nopeita juttuja. Totta kai myös hiusasusteilla saa nopeasti aikaan kaunista, Sarkima vinkkaa.

Lue myös:

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot