Mainos
Mainos

Asiantuntijoiden mukaan vessapaperin käytöstä tulisi luopua kokonaan – tässä syy

Vaikuttaa siltä, että vessapaperilla pyyhkiminen ei ole pelkästään epähygieenistä, vaan se voi aiheuttaa myös joukon tuskallisia terveysongelmia.

Ulkomaille matkustettaessa vessanpöntön vieressä komeileva bidee voi aiheuttaa ihmetystä, ja moni onkin saattanut päätyä pesemään siinä takapuolen sijaan likaisia sukkiaan. 

Bideen käyttö on kuitenkin enemmän kuin suositeltavaa, sillä terveydenalan ammattilaisten mukaan vessapaperin käyttö saattaa jättää ulostetahroja samalla kun liian voimakas tai usein toistuva pyyhkiminen voi aiheuttaa kiusallisia terveysvaivoja. 

Vessapaperin käyttö voi aiheuttaa todella kivuliaita vaivoja 

Ihmisten vessakäyttäytymistä tutkineen ja aiheesta kirjankin kirjoittaneen Rose Georgen mukaan vessapaperi ei yksinkertaisesti poista ulostetta kunnolla.

– Minusta on melko hämmentävää, että miljoonat ihmiset kävelevät likaisten peräaukkojen kanssa ajatellen, että ne ovat puhtaita. Wc-paperi liikuttaa kakkaa, ei poista sitä, George selittää.

Jokainen voi demonstroida tilannetta hankkimalla suklaata ja pyyhkimällä sitä puulattiaan. Jos yrität poistaa suklaatahroja kuivalla paperilla, suklaa päätyy paljon todennäköisemmin lattian halkeamiin kuin paperiin. Tämä on yksi syy siihen, miksi kosteuspyyhkeillä päästään huomattavasti parempaan lopputulokseen kuin kuivalla paperilla hinkuttamalla.

Hygienia ei suinkaan ole ainoa syy, miksi ihmisten tulisi harkita veden tai kosteuspyyhkeiden käyttöä takapuolensa puhdistuksessa. Aggressiivinen pyyhkiminen voi nimittäin aiheuttaa peräaukkoosi kivuliaita halkeamia ja jopa peräpukamia, jotka ovat äärimmäisen kivuliaita vaivoja. Toinen pyyhkimiseen liittyvä terveysriski on virtsatietulehdus, joka voi syntyä etenkin silloin, jos vessapaperilla pyyhitään takaa eteenpäin. 

Jos haluat päästä infektioita aiheuttavista bakteereista kokonaan eroon, asiantuntijat suosittelevat pesemään takapuolen vedellä tai käyttämään bideetä tai kosteuspyyhkeitä.

Lähteet: TheSun, Toniv.Vice

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot