Mainos
Mainos

Aurinkosuojan käyttämisessä piilee riski

Aurinkosuojan käyttäminen ei auta, jos ei pidä huolta tuotteen käyttöajoista.

Jopa 75 prosenttia brittilomailijoista asettaa itsensä vaaraan käyttämällä vanhaksi menneitä aurinkosuojatuotteita, Female First uutisoi.

Escentual.comin tekemän kyselyn mukaan 74,3 prosenttia ihmisistä valitsee rannalle viime vuoden aurinkorasvan. Tämä on kuitenkin virhe, sillä suurin osa aurinkosuojista on käyttökelpoisia vain 12 kuukautta. Tämän jälkeen tuotteet eivät varmuudella suojaa ihoa UV-säteitä vastaan.

Kolmannes auringonpalvojista paljasti käyttävänsä tuotteita, jotka ovat yli kaksi vuotta vanhoja. Melkein yksi kolmesta levitti iholleen yli kolme vuotta vanhaa aurinkosuojaa. Ihmisistä 15 prosenttia myönsi käyttävänsä yli neljä vuotta vanhoja tuotteita.

Suojakertoimeksi vähintään 15

Tuotteiden erilaiset merkinnät aiheuttavat epätietoisuutta kuluttajissa. Moni ei tiedä, että tuotteiden teho heikkenee vuoden kuluttua. Pakkausmerkintä 12M tarkoittaa, että tuotetta on suositeltavaa käyttää vain vuoden ajan purkin avaamisesta.

UV-säteille altistuminen kohottaa merkittävästi ihosyöpäriskiä. Viimeisen 30 vuoden aikana melanoomaluvut ovat kasvaneet kaikista syövistä eniten Briteissä. Vuonna 2010 Britanniassa todettiin 12818 uutta ihosyöpätapausta ja samaan syöpään menehtyi 2203 ihmistä.

– UV-säteiltä suojautuminen on tärkeää myös siksi, että aurinko vanhentaa ihoa aiheuttaen ryppyjä ja juonteita, kauneustoimittaja Emma Leslie huomauttaa.

Useimmat valitsevat loman alkupäiviksi suojakertoimen 20-30, mutta käyttävät pienempää suojakerrointa loman lopulla. Auringon haittavaikutuksia vastaan taistellessa on hyvä valita vähintään suojakerroin 15.


Lue myös:


AVA, Maarit Rasi

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme