Mainos
Mainos

Autonkuljettaja havahtui ylipainoonsa – ei mahtunut enää ratin taakse!

Vaarallinen ylipaino, epäterveelliset elämäntavat ja eristäytyminen olivat viedä miehen hengen. Lääkärin rehellinen lausunto sai onneksi miehen silmät avautumaan.

Tom Firshingin, 46, voidaan sanoa olleen varsinainen pikaruoka-addikti, joka söi lähes kaikki ateriansa autossa. Ravintoloiden autokaistoilla usein nähty mies ei halunnut poistua autostaan, sillä hän pelkäsi, etteivät ravintolan tuolit kestäisi hänen painoaan. 

Tämä tapa verotti sekä miehen kukkaroa että kasvatti hänen vyötärönympärystään entisestään. Pian hän huomasi, että kasvanut vartalo esti häntä harjoittamasta ammattiaan. Hän ei mahtunut enää ratin taakse. 

– Ajoin limusiinia tai taksia, ja söin aamupalan, lounaan ja illallisen autokaistalla. Kävin siellä neljä tai viisi kertaa päivässä. Minä vain söin syödäkseni enkä liikkunut lainkaan.

Miehen äiti patisti onneksi poikansa lääkäriin, jonka lausunto sai miehen tekemään elämää mullistaneen päätöksen. 

Vanhat tavat olivat viedä hautaan

Firshingin päivittäinen ruokavalio koostui ennen kahdeksasta donitsista, kahdestakymmenestä kananugettista, kahdesta Bic Mac -ateriasta ja suklaakekseistä. Sen jälkeen, kun miehen ylipaino esti häntä tekemästä työtään, Firshingin eristäytyi täysin muusta maailmasta.

– Kun ylitin kaksisataa kiloa, eristin itseni ja pysyin huoneessani, kunnes jalkani mustuivat. Äitini rukoili minua menemään lääkäriin ennen kuin hänen täytyi tehdä se itse.

Lääkärissä mies sai tylyn tuomion. Jos hän jatkaisi entistä elämäntyyliään, hän ei eläisi vuottakaan. Tällöin mies päätti, että jotain olisi tehtävä. 

Firshing oli onnekas törmätessään lääkärin vastaanotolla ammattiurheilija Chris Copeen, joka päätti perehdyttää miehen kuntosalimaailmaan. Cope löysi miehelle valmentajan, joka ryhtyi valmentamaan Firshingia päivittäin. Myös ruokavalio koostettiin uuteen uskoon, ja pikaruoka-aterioiden tilalle vaihdettiin hedelmiä, vihanneksia, kanaa ja kalaa.

"En elä enää syödäkseni, syön elääkseni"

Rankat treenit ja uusi ruokavalio veivät miehen vartalolta yli 60 kiloa. Uusi olemus on muuttanut miestä myös sisaisesti. 

– Olen kuin uudestisyntynyt. Olen tehnyt monia asioita ensimmäisen kerran, kuten käynyt ravintolassa ilman pelkoa siitä, että tuoli hajoaa alleni. Elämäntyylini on nykyisin hyvin erilainen.

Jotta mies ei pääsisi palaamaan vanhoihin tapoihinsa, hän jätti autonkuljettajan työt kokonaan ja siirtyi töihin kuntosalille.

– En elä enää syödäkseni, syön elääkseni. Jokainen päivä on siunaus, Firshing kertoo.

Laihduttajan kannattaa tarkkailla erityisesti annoskokojaan. Videolla ravitsemusterapeutti Hanna Partanen antaa vinkkejä onnistuneeseen painonpudotukseen. 


Lähde: CatersNews 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme