Mainos
Mainos

Aviomies vei vaimonsa synnyttämään – satuttikin itsensä äärimmäisen nololla tavalla

Mies kertoma tarina kivuliaasta reissusta synnytyssairaalaan naurattaa Reddit-sivustolla.

Yleensä synnytyksen aiheuttamasta kivusta kärsivät vain naiset, mutta miespuolinen Reddit-käyttäjä Englishmuffin1 sai oman osansa synnytyssairaalassa. Hän kertoi tarinansa Redditin surullisenkuuluisalla "Today I Fucked Up" - eli "Tänään mokasin" -palstalla.

Ja kaikki sai alkunsa tulevan isän armottomasta pissahädästä.

Näin mies kirjoittaa:

"Tämä tapahtui kirjaimellisesti puoli tuntia sitten.

Taustaa: Vaimoni on 41. raskausviikolla ja tänä aamuna tulimme sairaalaan synnytyksen käynnistämistä varten. Hänellä oli todella pahoja supistuksia, joten kätilö tarjosi hänelle mukavan kuumaa kylpyä rentoutumista varten ja poikani maailmaan saattamista edistääkseen.

Joka tapauksessa, sitten mokaan. Menen kylpyhuoneeseen rakkaan vaimoni kanssa, sillä ei ole sallittua jättää häntä yksin. Hän riisuutuu ja menee kylpyyn, kun itse tajuan, että minun tarvitsee päästä pissalle, niin kuin, juuri nyt. Eipä mitään, minäpä käytän kylpyhuoneen vessaa, eihän siinä ole mitään, mitä vaimoni ei ennen olisi nähnyt. Väärin! Tässä huoneessa ei ole vessaa, on vain amme ja lavuaari.

Joten teen, mitä kuka tahansa muukin mies tekisi tässä tilanteessa. Katsahdan lavuaariin ja sitten vaimooni. Hän tietää, mitä ajattelen ja vain pudistaa päätään ja sanoo jämäkästi: "Ei!" Katson häntä sillä suloisella koiranpentuilmeellä, joka alunperinkin sai hänet pariutumaan kanssani, ja hän antaa sekunneissa periksi. En kuitenkaan ole mikään eläin, joten päätin valuttaa hieman vettä samalla, kun teen sen, huuhdellakseni kaiken viemäriin.

Kun lopetan, minulla on edelleen kaikki tavarani ulkona, kun suljen hanan. Tämä on se hetki, kun opin kolme erittäin tärkeää asiaa:

1. Olen käyttänyt kuumaa vettä.

2. Nämä hanat kääntyvät vastakkaiseen suuntaan kuin, mitä olen olettanut.

3. Tämä kyltti on äärimmäisen tarkka:

("Varoitus: Erittäin kuumaa vettä." Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.)

Olin kääntänyt hanat täysille kiehumispisteessä oleva vesi valuen vain joitain senttejä suosikkiruumiinosastani. Sain melkoisen osan roiskeista päälleni ja samalla, kun tanssin ympäri pientä huonetta kaluni läpsyessä ja ajattelin, mikä idiootti olin, vaimoni nauroi itsensä kipeäksi.

Ja nyt hänen lapsivetensä menivät, joten voi olla, että vastaaminen kommentteihin, viivästyy.

Edit: Pieni poikani saapui noin kolme tuntia päivitykseni jälkeen! Kiitos kaikille mukavista viesteistä, nyt on aika olla isä!"

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lähde: Someecards / Reddit

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot