Mainos
Mainos

Cindy Crawford: Minua ei nyt hyväksyttäisi malliksi muotojeni vuoksi

1990-luvun legendaarinen malli Cindy Crawford uskoo, ettei hänestä olisi tullut supermallia 2000-luvun puolella. Crawfordin mukaan hänen mittansa eivät kuvasta tämän päivän muoti-ihannetta.

Supermalli ja 1990-luvun kiistaton seksisymboli Cindy Crawford, 47, on poseerannut uransa aikana yli 600 kansikuvassa. Ikinuoren oloinen, 175 senttimetriä pitkä Crawford nousi 1990-luvuilla maailman arvostetuimpien huippumallien kastiin yhdessä Naomi Campbellin, Linda Evangelistan, Christy Turlington sekä Claudia Schifferin kanssa. Heitä on myös kutsuttu "kurvikkaiksi malleiksi".

Vuonna 2000 malliuransa jokseenkin epävirallisesti lopettanut nainen ei ole kuitenkaan kääntänyt täysin selkäänsä muotimaailmalle, sillä hänet on nähty myös muun muassa Shape-lehden kansikuvassa jakaen terveellisen ruokavalion ja säännöllisen liikunnan ilosanomaa. Malli kokee, että juuri terveelliset elämäntavat ovat hänen nuorekkuutensa – ja silloisen suosionsa – salaisuus.

Vaikka takana on loistokas ura, eikä ikä näytä vieläkään painavan huippumallin hipiää, Cindy Crawfordin mukaan hänestä ei olisi tullut näillä mitoilla supermallia 2000-luvulla.

– Näytän liian terveeltä, Crawford kuvailee.

– Vartaloni suurine rintoineen, normaaleine reisineen ja kiinteine käsivarsineen eivät ole sitä, mitä tämän päivän muotimaailma haluaa.

Liikunnallinen, tervettä elämää ihannoiva Cindy Crawford onkin kauhistellut tämän päivän "nollakokoisia" malleja.

– Silloin kun minä tein mallintöitä, S-koko oli normaali. Nykyään normaalia on XS-koko tai jopa pienempi, Crawfor pohtii.


Kuka on sinun lempihuippumallisi ja miksi? Kommentoi!

Lähteet: Examiner.com, 90s411.com, Wikipedia, Dailymail.co.uk

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme