Mainos
Mainos

Ei herkimmille: Elinaikaa oli vain muutama tunti – entinen anorektikko järkyttää kuvillaan

Australialinen Ellen Lietsow joutui sairaalaan vain muutamaa tuntia ennen kuin hänen kehonsa olisi lakannut toimimasta lopullisesti. Lääkärit olivat ihmeissään siitä,  että tyttö oli vielä elossa. 

Anoreksia tuhoaa kuvan omasta kehosta, peilistä näkyy aina jotain laihdutettavaa. Sairaudesta voi kuitenkin pelastua, vaikka tilanne olisi kuinka paha. 

Ellen Lietsow ei ollut syönyt tai juonut mitään viikkoon. Lopulta hän pyörtyi ja sai sairauskohtauksen, ja hänet kiidätettiin sairaalaan.

Selvisi, että nuori nainen painoi vain 34 kiloa ja hänellä oli kirjaimellisesti vain muutama tunti elinaikaa. Hoitohenkilökunta oli ihmeissään siitä, että tyttö oli edelleen elossa.

– Halusin pysyä laihana, jotta muut hyväksyisivät minut. Olin aloittanut uintiharrastuksen ja painoni putosi sen ansiosta, sain paljon uusia ystäviä ja kehuja. Ajattelin, että mikäli lopetan uinnin, minun on pystyttävä pitämään painoni kurissa, jotta en menettäisi ystäviäni, hän kertoo Barcroft-sivuston haastattelussa. 

Aluksi Lietsow söi vain kalaa ja kasviksia, myöhemmin hän siirtyi höyrytettyyn kaaliin ja omenankuoriin. Kahdessa kuukaudessa hänen hennosta varrestaan oli pudonnut lähes kolmetoista kiloa ja hän joutui ensimmäisen kerran sairaalahoitoon. 

Huolestuneet perheenjäsenet tuputtivat Lietsowille sokerisia herkkuja ja runsaskalorisia ruokia, jolloin hänen painonsa nousi 80 kiloon. Se sai hänet vihaamaan kehoaan entistäkin enemmän. 

– Olin ällöttävä. Vihasin sitä, miltä näytin, enkä halunnut näyttäytyä kotini ulkopuolella. Lopulta päätin laihduttaa ylimääräiset kilot pois uudestaan. 

Ylimääräiset kilot ja paljon muuta katosivat nopeasti: alle puolessa vuodessa hän pudotti 40 kiloa, mikä uuvutti nuoren naisen täysin – hän ei päässyt sängystä ylös, hiukset irtosivat suurina tukkoina. eikä hänen verensä kiertänyt kunnolla. 

Kidutuskuuri loppui viikon paastoon, joka oli lähellä muuttua kohtalokkaaksi. Vain muutaman tunnin kuluttua hänen kehonsa olisi lakannut toimimasta lopullisesti. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Nyt muutamaa vuotta myöhemmin 19-vuotias Lietsow uskoo parantuneensa. Hän on kääntynyt vegaaniksi ja syö runsaasti kasviksia. 

Esimerkkipäivänä Elle syö aamiaiseksi kaksi papaijaa, neljä omenaa, neljä kiiviä ja viisi banaania. Lounaaksi hän nauttii bataattia avokadosalsalla ja päivälliseksi thai-keittoa perunoilla.

– Elämäni on muuttunut parantumisen myötä. Olen sosiaalinen ja vietän aikaa ystävieni kanssa, enkä lukkiudu kotiini. Yritän inspiroida myös muita Instagramissa ja Youtubessa, hän kertoo. 

Lähde: Barcroft TV

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme