Mainos
Mainos

Ei pääse seuraamaan miniänsä synnytystä – anoppi tyrmistyi: "Se on niin epäreilua"

Anoppi on tyrmistynyt siitä, ettei miniä halua häntä synnytyssaliin synnytyksensä aikana. – Olen ällistynyt ja minua satuttaa päätöksen epäreiluus, vihainen ja loukkaantunut anoppi valitteli keskustelupalstalla.

Slate.comin livelähetyksessä Mallory Ortberg sai vastattavakseen erikoisen kysymyksen. Kuuntelijakysymyksiä vastaan ottavan Dear Prudence -palstan Ortberg sai kysymyksen nimimerkiltä Second-class grandma, suom. "toisen luokan isoäiti".

– Poikani Steven ja miniäni Julia odottavat ensimmäistä lastaan ja meidän ensimmäistä lastenlastamme (saapuvaksi) ensi kuussa. Luulin, että minulla oli hyvä suhde Julian kanssa, mutta nyt olen murtunut. Julia on päättänyt, että vain Steven ja Julian äiti pääsevät synnytyssaliin, kun hän synnyttää, anoppi kertoi.

Miniä ei "tuntisi oloaan mukavaksi" anopin ollessa läsnä

Anoppi on tilanteesta järkyttynyt.

– Olen ällistynyt ja minua satuttaa päätöksen epäreiluus, ja yritin vedota miniääni ja poikaani, mutta Julia sanoo, ettei "tuntisi oloaan mukavaksi", jos olen siellä. 

Anoppi kertoo työskennelleensä 40 vuotta sairaanhoitajana ja nähneensä siten "kaiken", mitä tilanteessa voisi tapahtua. Steven ei suostu auttamaan äitiään.

– Hän vaikuttaa pelkäävän Julian suututtamista, anoppi sanoo.

Anoppi soitti myös miniänsä vanhemmille pytääkseen heitä vaikuttamaan tilanteeseen. Miniän vanhemmat kuitenkin lopettivat puhelun, anopin mukaan vieläpä "vihaisesti ja tylysti".

– Olen tuntenut vain sydänsurua kuultuani, etten pääse synnytyssaliin. Steven sanoi, että voisin odottaa ulkopuolella, ja minut päästettäisiin sisään, kun Julia ja vauva on puhdistettu ja he ovat "esittelykelpoisia". Sillä välin Julian äiti saa todistaa, kun lapsenlapsemme tulee maailmaan. Se on niin epäreilua.

Anoppi ei saa vaatia pääsyä synnytyssaliin

Anoppi kertoo olleensa aina läheinen poikansa kanssa, mutta tilanteen myötä hän kokee arvostuksen puutetta. Hän vaatiikin Ortbergia kertomaan, miten saisi poikansa ja tämän vaimon tajuamaan, miten "epäreilun ja julman" päätöksen he ovat tehneet.

Anopin epäonneksi Ortberg on miniän ja tämän miehen puolella. Ortbergin mukaan anoppi ei saa vaatia pääsyä synnytyssaliin.

– Olet täysin väärässä, Ortberg pamauttaa.

Hän toivoo, että kun närkästyksen ensimmäinen aalto hiipuu, anoppi ymmärtää käyttäytyneensä huonosti.

– Miniäsi synnyttää, mikä on melko vaikea, kivulias ja intiimi prosessi. Hänellä on täysi oikeus suunnitella, kuinka monta ihmistä hän haluaa huoneeseen synnytyksen ajaksi. Tässä ei ole kyse sinusta. Sinä saat nähdä lapsenlapsesi heidän syntymänsä päivänä. Saat olla lastenlastesi elämässä niin kauan kuin elät. Mitään ei olla viemässä sinulta.

"Sinun täytyy lakata tappelemasta"

Ortbergin mukaan anoppia ei kohdella lainkaan töykeästi, vaikka hän näin tuntee.

– Miniäsi ja poikasi asettavat täysin sopivaa rajaa, ja sinun täytyy lakata tappelemasta asiasta heidän kanssaan, hän sanoo.

– Suoraan sanottuna voin ymmärtää, miksi he eivät halua sinua huoneeseen, jos "mutta minä olin sairaanhoitaja!" ja "olen toisen luokan isoäiti" ovat vastauksiasi pyyntöön "ole hyvä, vietä aikaa ja lue kirjaa käytävässä sillä aikaa, kun vauvan pää työntyy esiin Julian alapäästä". Päästä irti. Älä vie tästä hetkestä iloa pitämällä kirjaa pisteistä ja vaatimalla lisää.

Lähde: Slate.com

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot