Mainos
Mainos

Elonkerjuu-yhtyeen Johanna Koivu: Nainen, ole uskollinen omille muodoillesi!

Muusikko ja Sing along- juontaja Johanna Koivu jakoi tyyli- ja kauneusvinkkejä suomalaisnaisille. Itsekin suuren muodonmuutoksen kokenut nainen paljastaa AVAlle, miten uusi hiusväri on vaikuttanut häneen ja hänen vuolaasti kehuttuun tyyliinsä.

Elonkerjuu-yhtyeen viulisti Johanna Koivun syksy on ollut muutosten aikaa. Muusikko on kokenut uusia tuulia niin musiikin saralla, että työuralla sekä siinä samassa myös näyttävän muodonmuutoksen. Juontajan pestiä riemastuttavassa Sing along -sarjassa ensi kertaa kokeileva muusikko värjäsi alkusyksystä monien yllätykseksi vaaleat, pitkät kutrinsa astetta tummemmaksi.

– Värjäsin hiukseni saman värisiksi, kuin mitä olen joskus kokeillut teini-ikäisenä: vaaleankupariksi. Tämä väri on nimeltään niin sanotusti strawberry blond, brittitermein, Koivu hymyilee leveästi.

– Minulla on ollut aina vaalea tukka, joten ajattelin uusien tuulien myötä vaihtaa hiusväriä piristämään omaa lookia.

Koivu on lopputulokseen tyytyväinen, vaikka myöntääkin uuden hiusvärin vaikuttaneen hänen lempiväreihinsä ja vaatekaappinsa sisältöön.

– Oma tyylini on värikäs ja naisellinen. Lempivärejäni ovat punainen sekä sähkönsininen. Mutta nyt valitsin kuitenkin ylleni yllättäen keltaisen kotelomekon uuden hiusvärini mukaan, Koivu kuvailee.

– Olen aina suosinut kylmiä sävyjä, mutta nyt täytyy vaihtaa värikarttaa ja kokeilla lämpimiä sävyjä. Vaatekaappia pääsee työstämään uusiksi: nyt on pakko ostaa uusia vaatteita! Koivu nauraa pilke silmäkulmassa.

Tyylikuningattaren vinkit suomalaisnaisille

Johanna Koivun lavakarismaa sekä tyylitajua on useaan otteeseen ylistetty mediassa ja arjessa.

– Minulle tyyli ja näyttävä pukeutuminen on hyvin tärkeää. Panostan siihen ja on mukavaa, että se myös huomataan. Se on myös yleisön kunnioittamista, ettet esimerkiksi tule lavalle suoraan suihkusta ja pelkissä verkkareissa, Koivu virnistää.

Koivu vinkkaa suomalaisia naisia kääntämään selkänsä uusille trendeille, jos ne eivät istu omaan vartalotyyppiin.

– Kannattaa olla uskollinen omille vartalonmuodoille. Omasta peilikuvasta ei tulisi etsiä vain huonoja puolia, vaan etsiä mitä hyvää itsessä on ja korostaa sitä!

Millaisia kauneus- ja meikkivinkkejä Johanna Koivu antoi suomalaisnaisille? Lue myös: Elonkerjuu-yhtyeen Johanna Koivu paljastaa upean tyylinsä salat – lue vinkit!


SING ALONG torstaisin kello 20.05 MTV3-kanavalla.


AVA

Kuvat: AVA, Lehtikuva

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot