Mainos
Mainos

Haluatko käyttää valtaa työpaikallasi? Toimi näin

Valtaa on jokaisella, mutta miten sitä käytetään? Valta ei aina ole näkyvää. Yhtä tärkeää kuin se, mistä puhutaan, on se, mistä ei puhuta.

"Kokemus vallankäytöstä on tunne siitä, saitko vaikuttaa asioihin vai toimittiinko sinua kohtaan väärin. Muiden valtaa voi vastustaa aktiivisesti tai passiivisesti."
– Sari Kuusela, Hyvä Paha Valta -kirjan kirjoittaja

Valta nähdään usein asiana, jota joko on tai ei ole. Valta on kuitenkin tilanteesta riippuva ominaisuus, jota jokaisella on. Esimerkiksi palaverissa kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen.

Jos kokee omaavansa valtaa, kertoo helpommin todellisen mielipiteensä ja näkee mahdollisuuksia ympärillään. Jos työpaikka on uhkia täynnä, omaa mielipidettä ei uskalla kertoa. Tällöin moni kokee itsensä uhriksi, jolla voi olla tukijoita, muttei valtaa asioihin.

Se, mistä ei puhuta

"Epäsuora valta on usein passiivista eikä tule esiin esimerkiksi niin, että esimiehelle sanoisi suoraan jostakin asiasta. Pienillä teoilla tai tekemättä jättämisillä voi osoittaa, miten vähän toista arvostaa. Näin voi toimia myös työtovereita kohtaan."
– Ann Selin, Palvelualojen ammattiliiton hallituksen puheenjohtaja

Valta ei aina ole näkyvää. Yhtä tärkeää kuin se, mistä puhutaan, on se, mistä ei puhuta.

Alaisen käyttämän kielteisen vallankäytön merkkejä voivat olla esimerkiksi juoruilu, reviiritaistelu, kuppikunnan muodostaminen, toisen työn hankaloittaminen ja pahan puhuminen.

Alaisen tulisi avata suu ja puuttua havaitsemiinsa ongelmiin, jottei tilanne pahene. Vallankäyttö voi kuitenkin rakentavan toiminnan sijaan olla sitä, että yhdelle puhutaan, toiselle ei, ja kolmatta suositaan muiden kustannuksella.

Toimi kuin vaikutusvaltainen ihminen

"Usein vallankäyttäjä ei koe käyttävänsä valtaa väärin, koska hänellä on hyvä tarkoitus. Alaiset kokevat asian eri tavalla: heidät pakotetaan tekemään jotain tai heidän ylitseen kävellään."
– Marjatta Jabe , Hyvä Paha Valta -kirjan kirjoittaja

Vallan onnistunut käyttäminen antaa mahdollisuuden menestyä. Valtaa käyttävällä on vaikutusmahdollisuuksia, ja hän voikin ajaa omaa asiaansa tai edistää yhteistä hyvää. Vallankäyttäjä on kuitenkin myös jatkuvan arvioinnin kohteena: onko hän reilu vai ei, ottaako hän kaikki huomioon?

Jos haluat olla vaikutusvaltainen, aloita toimimalla kuin vaikutusvaltainen ihminen. Käytä elävää ja vahvaa kieltä, älä ole pehmeä ja tahdoton. Näytä luottavaiselta, vaikka olisitkin hieman epävarma, ja ole kiinnostunut asioista silloinkin, kun haluaisit kärsimättömänä jo toimia.

Moni työntekijä odottaa lauhkeasti kehuja tekemisistään. Ota valta omiin käsiisi ja kerro itse, mitä olet tehnyt ja saanut aikaan. Älä odota, että esimies tulee kyselemään. Hyvät ihmissuhteet, jotka ovat tärkeitä myös oikeudenmukaisessa vallankäytössä, rakentuvat myönteisyydelle. Myönteinen suhde esimieheen on tärkeä asia – hänhän tekee sinuun liittyviä ratkaisuja.

Ole energinen ja innosta muita saamaan aikaan. Älä luovuta, jos tavoite ei täyty – ole sitkeä!


Sitaatit Hyvä paha valta -kirjan julkistamistilaisuuden paneelikeskustelusta, 19.11.2013. Teos on toiminut artikkelin lähteenä.

Lue myös:


Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme