Mainos
Mainos

Huippumalli Georgia Jagger: Lavalle meneminen pelottaa

Huippumalli Georgia May Jagger on elänyt parrasvaloissa koko ikänsä. Julkisuudesta huolimatta catwalkille astuminen jännittää kaunotarta.

Malli Georgia May Jagger, 21, on tunnettu korkeista poskipäistään, viehättävästä raosta etuhampaidensa välistä ja maailmankuuluista vanhemmistaan. Rolling Stone -tähti Mick Jaggerin ja entisen huippumalli Jerry Hallin tytär on kaunotar, joka pitää kuuluisaa taustaansa hyvänä lähtökohtana julkiselle työlleen. Silti Jaggeria jännittää. Catwalkit ovat rockin kuninkaallisten perilliseksi kutsutulle naiselle yhä uusi tuttavuus.

– Vaikka olen tehnyt mallin töitä vuosia, teen nyt näytöksiä ensimmäistä kertaa. Se on hermoja raastavaa, erityisesti Milanossa, jossa kaikki tytöt ovat 180-senttisiä, Jagger kertoo The Independet -lehdelle.

Vain 170-senttinen kaunotar on catwalk-malliksi varsin lyhyt. Pituus ei kuitenkaan ole ammatillisesti suurikaan ongelma, sillä huippumalli Kate Mossin kanssa samanmittainen nainen työskentelee näytöksiä useammin mainoskampanjoissa. Hänet on nähty muun muassa Just Cavallin, Rimmelin ja Hudsonin mainoskasvona. Lisäksi kaunottaren kuvia on julkaistu muun muassa Voguessa, Harper´s Bazaarissa ja Love-lehdessä.

– Uskon olevani vähän parempi tekemään kuvauksia kuin näytöksiä, vaikka nautin myös lavalle menemisestä. On kivaa kokea mallin työn kaikki puolet ja hengata takahuoneissa. Se on hauskaa, mutta mielipiteeni voisi muuttua, jos tekisin viisi näytöstä päivässä joka muotiviikoilla, Jagger kertoo.

Kaunotar kulkee rohkeaa tietä siinäkin mielessä, ettei hän juurikaan treenaa vartaloaan.

– En ole tehnyt mitään liikunnallista vähään aikaan. En ole kuin Victoria´s Secretin mallit, jotka treenaavat kaksi kertaa päivässä. En tajua, miten ihmisillä on aikaa siihen, tähti miettii.

Persoonallisuus alalla yhä tärkeämpää

Paineita Jagger on tottunut kestämään jo julkisen taustansa vuoksi. Kaunotar uskoo, että äidin, entisen huippumalli Jerry Hallin, kokemuksista on hyötyä myös hänelle.

– Äitini mielestä on ihanaa, että seuraan hänen jalanjälkiään. Hän haluaa säilyttää kopiot kaikista töistäni, mikä on suloista. Tällä hetkellä ala muistuttaa muutenkin äitini ajoista, sillä tytöt ovat oikeita supermalleja, joilla on persoonallisuutta. Uskon että mallibisnes on muuttumassa. Persoonallisuus merkitsee enemmän kuin se, että kaikki ovat samasta muotista valettuja, Jagger pohtii.

Jagger rakastaa mallin töitä, mutta tietää jo nyt, ettei ura jatku ikuisesti. Turhan tarkkaan kaunotar ei kuitenkaan halua tulevaisuuttaan suunnitella.

– Ihmiset kysyvät aina, mitä aion tehdä kymmenen vuoden päästä, mutta mielestäni se on vähän epäreilua. En halua miettiä missä olen kun olen 31-vuotias, sillä tuskin edes tiedän mihin aikaan minun täytyy huomenna herätä, Jagger kertoo.

Joitakin suunnitelmia nuorella naisella on tulevaisuuttaan varten.

– Haluaisin valokuvata enemmän, mutta minulla ei ole ollut siihen aikaa, koska olen matkustanut niin paljon. Käyn kyllä koulua, mutta olen pääosin itseoppinut. Mielestäni niin oppii parhaiten, myös mallin töissä, Jagger sanoo.

Lue myös:

AVA/Maarit Rasi

Lähteet: independent.co.uk, vogue.co.uk

Kuvat: Splash

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme