Mainos
Mainos

Huonoja uutisia yökukkujille! Jo tunnin univaje lisää sairastumisriskiä

Jos haluat välttyä tänä vuonna flunssalta, uuden tutkimuksen mukaan uni on yksi parhaista lääkkeistä sairastumista vastaan.

Vaikka unen merkitys on ollut tiedossa jo pitkään, tuore tutkimus antaa painavia lisätodisteita siitä, kuinka tärkeä asia uni loppupeleissä on ihmisen terveydelle ja fysiologialle.

Yhdysvaltalaisen University of Washington School of Medicinen unitutkija ja neurologi Nathaniel Watsonin tekemän tutkimuksen mukaan riittävä ja laadukas uni on äärimmäisen tärkeä asia etenkin immuunijärjestelmämme kannalta. 

Jo tunnin univajeesta voi aiheutua soluvaurioita

Geenien osuus unentarpeesta on 50 prosenttia, minkä vuoksi tutkimus toteutettiin seuraamalla identtisiä kaksosia. Tutkijat seurasivat kahden viikon ajan yhtätoista identtistä kaksosta, joista toinen nukkui vähintään seitsemän tuntia yössä, toinen puolestaan tunnin vähemmän yötä kohden.

Tutkimuksen lopussa otetut verinäytteet osoittivat, että vähemmän nukkuvilla oli veressään vähemmän proteiinia ja heidän immuunijärjestelmänsä oli vähemmän aktiivinen verrattuna riittävästi nukkuneisiin. Jo tunnin univaje voi siis lisätä sairastumisriskiä huomattavasti. 

– Infektioriskin lisäksi on olemassa lukemattomia syitä siihen, miksi univaje on pahaksi sinulle. Siihen listaan sisältyvät muun muassa suorituskyvyn heikkeneminen, masennus, kohonnut verenpaine, sydän- ja verisuonitaudit, diabetes ja ärtyneisyys, Watson luettelee.

Karsiakseen muita immuunijärjestelmään ja unentarpeeseen vaikuttavia tekijöitä, tutkijat jättivät tutkimuksesta pois muun muassa henkilöt, jotka sairastivat diabetesta, tai kärsivät masennuksesta tai mielenterveys- tai uniongelmista. Tutkimuksesta jätettiin pois myös vuorotyöläiset, tupakoitsijat ja päihteiden käyttäjät.

Myös influenssalta on mahdollista suojautua. 


Lähde: Huffingtonpos

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot