Mainos

Hyvinvointibloggaaja lihoi 23 kiloa raskauden aikana: ”Se oli pakko hyväksyä”

Raskausaikana suosittu bloggari Emma Suortti loi mielikuvia siitä, millaista elämä ensimmäisen lapsen kanssa tulisi olemaan. Arki osoittautui kuitenkin aivan erilaiseksi kuin hän oli etukäteen kuvitellut.

Tamperelainen Emma Suortti, 27, on monelle tuttu 100 Yötä Kesään -blogista, jossa keskitytään hyvinvoinnin lisäksi vauva-arjen mukanaan tuomiin iloihin ja haasteisiin. Viiden kuukauden ikäisen Emil-pojan äiti kertoo, että vauva-arki on yllättänyt hänet täysin. Enimmäkseen positiivisella tavalla.

– Pelkäsin kauheasti sitä, että oma elämäntyyli tai oma itse muuttuu paljon, mutta ihan samalla tavalla ollaan asioita Emilin kanssa tehty, tuore äiti toteaa. 

Suortti yllättyi myös siitä, kuinka paljon hänen suhtautumisensa arkeen on muuttunut lapsen saannin myötä. Hän kertoo käytännön osoittautuneen monen asian kohdalla aivan erilaiseksi kuin hän oli etukäteen kuvitellut. Vaikka tuore äiti oli etukäteen vanonnut, ettei lapsi tulisi koskaan nukkumaan hänen vieressään, he viettivät kaksi ensimmäistä kuukautta samassa sängyssä. 

– Yllätyin, miten sitä pehmenee sen jälkeen, kun lapsi tulee. Muutenkin olen päästänyt monesta ennakkoasenteesta irti.

Kaikkien positiivisten asioiden lisäksi vauva-arki on osoittanut myös haasteensa. Suortti myöntää, että itsestä huolehtiminen on jäänyt liian vähälle huomiolle. 

– Kuvittelin, että lapsen kanssa kotona ollessa olisi hirveän helppo syödä terveellisesti. Mutta poika oli alkukuukausina todella itkuinen ja oma syöminen jäi vähällä. Välipalapainotteisesti menin ja moneen päivään en syönyt lämmintä ruokaa ollenkaan.

Suorittaminen vaihtui hyötyliikuntaan 

Suortti kertoo, että lapsi on tuonut mukanaan ennen kaikkea armollisuutta itseään kohtaan. Hän kertoo ennen lapsen saamista ajatelleensa, että hän palaisi salitreenien ja muun liikunnan pariin heti synnytyksestä toivuttuaan. Vaikka entisiin salitreeneihin ei heti ollutkaan paluuta, hän kertoo palautuneensa synnytyksestä yllättävän hyvin. 

– Osittain se johtuu stressittömyydestä ja siitä, että olen osannut päästää irti omista vanhoista rutiineistani. Jos olisin stressannut kauheasti, niin lopputulos ei varmastikaan olisi sama. 

Suortti kertoo, että ennen lasta hän liikkui hyvin suorituskeskeisesti kuntosalilla ja lenkkipolulla, mutta tällä hetkellä hyötyliikunta näyttelee tuoreen äidin elämässä suurta roolia. Kävelylenkit ja kahdeksan kiloisen vauvan kantaminen vastaavat päivittäisestä liikunnasta.

Säännöllinen liikunta ja kuntosalilla käyminen ovat kuitenkin asioita, joita tuore äiti kaipaa hektisen vauva-arjen keskellä. Yliliikkuvat nivelet ja heikentynyt lihaskunto ovat aiheuttaneet kiputiloja, joista Suortti haluaisi liikunnan avulla päästä eroon.

– Tavoite olisi, ettei koskisi mihinkään ja olisin samalla tavalla vahva kuin ennen. Varsinkin lasta kantaessa oma kehonhallinta on tärkeää. Helposti satuttaa itsensä tai saa niskasärkyjä, jos ei huolla kehoaan sillä tavalla kuin pitäisi.

Suortti kertoo, että vaikka raskaus ja liikuntarutiininen muutos näkyvät kehossa, hän on kuitenkin tyytyväinen itseensä ja hänellä on hyvä olla omassa vartalossaan. 

Raskauskilot katosivat muutamassa kuukaudessa 

Suortti pyrki liikkumaan koko raskausajan mahdollisuuksien mukaan, vaikka lähes koko raskausajan jatkuneet supistukset pitivätkin liikkumisen todella kevyenä.

– Oli kausia, kun en pystynyt liikkumaan, mutta vielä samana päivänä, kun lähdin synnyttämään, kävin aamulla lenkillä.

Terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta huolimatta Suortin paino nousi raskausaikana 23 kiloa, mikä oli aluksi järkytys nuorelle äidille. 

– Ennen raskautta sanoin, että minulla ei paino sitten nouse kuin sen pakollisen, mitä lapsi vaatii. Mutta sitten, kun paino alkoi nousemaan, se oli pakko hyväksyä, nainen toteaa.

Nainen kuitenkin toteaa, että raskausaikana hankitut kilot olivat helpompi hyväksyä, kun painonnousulle oli hyvä syy. Alkujärkytys ja raskauskilojen murehtiminen jäivät pian, kun tuore äiti huomasi painon kääntyneen synnytyksen jälkeen nopeasti laskuun. Muutamassa kuukaudessa raskauskilot olivat poissa.

Suortti kehottaakin kaikkia tuoreita äitejä olemaan armollisia itseään kohtaan. 

– Jos kahden viikon jälkeen synnytyksestä alkaa tuskailemaan kilojen kanssa, niin tulee aika pitkä ensimmäinen vauvavuosi. Siinä on kuitenkin paljon muuta ajateltavaa.

Armollisuuden lisäksi Suortti kehottaa raskauskilojen kanssa kamppailevia äitejä kiinnittämään huomiota myös ruokavalioonsa ja jättämään väsymykseen hotkitut suklaat syömättä. 

”Elämässä pääsee pitkälle, kun uskaltaa ottaa uusia tilanteita vastaan.”

Lähitulevaisuudessa tuore äiti aikoo keskittyä täysillä perhe-elämään. Työkuvioita hän ei aio vielä stressata, vaan miettiä niitä sitten, kun on niiden aika. Hän kertoo olevansa ainakin vuoden kotona poikansa kanssa. 

Tuore äiti haluaa opettaa pienelle pojalleen positiivisia elämänarvoja ja kaikenlaisten ihmisten hyväksymistä. 

– Olen itse positiivinen ihminen ja haluan ajatella parhain päin. Haluan opettaa lapselle, ettei tarvitse ajatella aina kaikista pahinta.

Äiti toivoo, että pojasta kasvaisi hyväksyvä, avoin ja ystävällinen ihminen, joka uskaltaa yrittää.

– Elämässä pääsee pitkälle, kun uskaltaa ottaa uusia tilanteita vastaan, Suortti toteaa.

Kaikki äidit ja perheet ovat erilaisia. Katso videolta suomalaisäidin tarina siitä, millaista on huolehtia lapsestaan vankilassa. 


Uusimmat: Lifestyle

Lapset

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.