Mainos
Mainos

Ihannepainosi ei ole se, mitä luulet – "tieto, jonka vaaka antaa, on merkityksetön"

Niin sanotun ihannepainon käsite on häilyvä. Painoindeksi eli BMI, johon monet luottavat, on vain suuntaa-antava tieto.

Darya Rose ei ole edes harkinnut laihduttamista sitten vuoden 2007. Summer Tomato -sivustolla ilmestyneessä tekstissään nainen ruotii ihannepainon käsitettä.

– Kun harrastin dieettejä, minulla oli aina tavoitepaino, jonka uskoin muuttavan elämäni. Nousisin vaa’alle (jos olisin tarpeeksi rohkea) ja pidättäisin henkeäni katsellessani osoittimen liikettä, laskien mielessäni, kuinka monen paunan päässä olen onnesta, Rose kuvaa Huffington Postin mukaan.

Nykyisin hän ei tiedä, miksi tai miten odotti tietyn painon tekevän hänet onnelliseksi. Jos Rose onnistuikin pääsemään tavoitteeseensa, hän löysi pian uuden, vielä matalamman tavoitepainon.

Omituisinta tilanteessa on, että niin sanotun ihannepainon käsite on häilyvä.

Tiedemiehet eivät voi määritellä sopivaa painoa

Toisin kuin monet uskovat, tiedemiehet eivät voi määritellä ihmisen sopivaa painoa. Painoindeksi eli BMI, johon monet luottavat, on vain suuntaa-antava tieto. Sitä käytetään esimerkiksi väestön terveydentilaa arvioitaessa.

Rosen tapauksessa hän saisi painaa ”terveen” painoindeksin mukaan 50–68 kiloa.

– BMI ei paitsi välitä siitä, että olen nainen ja pienikokoinen, mutta on käsittämätöntä, että painoni voisi vaihdella jopa 30 prosenttia, eikä sillä olisi dramaattisia negatiivisia vaikutuksia terveyteeni, Rose pohtii.

Pelkkä paino ei kerro, onko ihmisellä ylipainoa vai ei, koska ihmiset ovat eri pituisia. Painoindeksiä laskettaessa paino jaetaankin pituuden neliöllä. Esimerkiksi 175-senttisen ja 80 kiloa painavan henkilön painoindeksi lasketaan seuraavasti: 

80 : 1,75²= 80 : 1,75 x 1,75 = 80 : 3,06 = 26,1.

Lähde: Terveyskirjasto.fi

Normaali painoindeksi on välillä 18,5–25, ja näiden väli voi olla parikymmentä kiloa. Tarkkaa ihannepainoa ei siis ole olemassa.

Rose huomauttaa, ettei BMI myöskään kerro henkilön ruokailutavoista, kehon rasvakoostumuksesta tai lihasvoimasta. Jos henkilö on hyvin pitkä, lihaksikas tai hyvin lyhyt, BMI:stä ei ole hyötyä.

Rose muistuttaa, ettei paino kerro terveydentilasta. Siksi ”mikä on ihannepainoni” on huono kysymys; vastaus kun tuppaa olemaan aina ”se riippuu asiasta X”.

– Terveys on epämääräinen termi, koska sitä voi käyttää niin moneen fyysisen hyvinvoinnin osa-alueeseen, Rose kuvaa.

Vaa’an lukema ei kerro, onko tavoitteeseen päästy, jos kyseinen tavoite on esimerkiksi hyvä kunto, kaunis ulkonäkö tai suuret lihakset.

– Mitä tahansa sitten painatkin, jos et saa suurta osaa kilokaloreistasi oikeasta ruoasta, et treenaa kovatahtisesti kolmesta viiteen kertaa viikossa, et välttele pitkiä istumisaikoja, et nuku seitsemästä yhdeksään tuntia tai et pidä yllä vahvoja sosiaalisia suhteita, voisit olla terveempi, Rose sanoo.

– Älä käytä vaa'an numeroa tekosyynä juoda limua tai välttää voimatreeniä. Ei se toimi niin.


Kun Rose alkoi elää terveesti, hän myös laihtui

Jos ihminen liikkuu, syö, nukkuu ja elää muuten terveesti, hän tuntee Rosen mukaan olonsa terveeksi. Siinä vaiheessa ihminen on myös ihannepainossaan, mitä vaaka sitten näyttääkin.

– Määrittelen ”ideaalipainon” painoksi, jossa olet, kun teet kaikkesi hyvän terveyden eteen. Se on paino, johon jäät luontaisesti, kun teet kaikkia mainitsemiani asioita elämässäsi.

Kun Rose alkoi elää terveesti, hän myös laihtui – jopa enemmän kuin aiempaan ”tavoitepainoonsa”.

– Kukaan ei voi kertoa sinulle ihannepainoasi, joten sinun täytyy nyt selvittää se itse. Kylpyhuoneen vaaka on hyödyllinen työkalu, mutta tieto, jonka vaaka antaa, on merkityksetön ilman kontekstia.

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot