Mainos
Mainos

Influenssa vei Maurin yhdeksäksi päiväksi teho-osastolle – "hengenlähtö oli minuuteista kiinni"

Vielä muutama vuosi sitten Mauri uskoi vakaasti, ettei hän tarvitsisi influenssarokotusta; eihän influenssa ole kuin hieman tavallista kovempi flunssa? Hengenvaara ja teho-osastolle joutuminen saivat kuitenkin miehen muuttamaan mieltään.

Kaksi vuotta sitten, marraskuun 23. päivä vuonna 2015, Mauri kiidätettiin Seinäjoen keskussairaalan teho-osastolle, kytkettiin hengityskoneeseen ja vaivutettiin uneen seuraavaksi seitsemäksi päiväksi. Viimeisiksi muistikuvikseen mies kertoo yöllisen vierailun keskussairaalan päivystyksessä, ja vaikka tämän jälkeen mies vietti kotona vajaan viikon, mielikuvat tästä ajasta ovat hämärtyneet.

Miehen tilan vakavuus selvisi, kun Mauri otettiin keuhkokuume-epäilyn ja kovan kuumeen vuoksi sisään terveyskeskuksen teho-osastolle. Tästä ei ehtinyt kulua kahtakaan vuorokautta, kun huonokuntoinen mies siirrettiin keskussairaalan teho-osastolle hengitystoimintojen heikennyttyä.

– Hengenlähtö oli minuuteista kiinni kriittisimpien reilun 24 tunnin aikana, mitään ei ollut enää tehtävissä muuta kuin toivoa, että lääkkeet purevat ajoissa. Jos purevat ollenkaan, Mauri kertoo.

Äkillinen hengitysvaikeusoireyhtymä, ARDS, on tila, josta selviää miehen mukaan tehohoidosta huolimatta vain noin puolet, joten hänellä voidaan sanoa käyneen tuuri. Jos tuuri ei olisi ollut puolella, häntä olisivat jääneet kaipaamaan vaimo ja kuusivuotias poika.

Mies kertookin olevansa ikuisesti kiitollinen Seinäjoen keskussairaalan hoitajille ja lääkäreille siitä, että hän sai mahdollisuuden jatkaa elämäänsä.

– Teho-osaston henkilökunta jäi ikuisesti mieleen, sain siellä todella hyvää ja ihmisläheistä hoitoa. Samoin sisätautiosastolla, mies kiittelee. 

Teho-osastoaika romutti lihaskunnon tyystin

Kaiken kaikkiaan sairaalassaoloaikaa kertyi peräti 21 vuorokautta, joista teho-osastolla mies vietti yhteensä peräti yhdeksän. Lopulta vakavien oireiden aiheuttajaksi paljastui influenssa. Juuri se, jonka vakavuuteen mies ei tähän saakka ollut uskonut.

– Kun heräsin teholta, jaksoin juuri ja juuri nosta kämmenet ylös sängystä. Koko käsiä en jaksanut liikuttaa, saati sitten vaihtaa asentoa sängyssä. Syöminen ei onnistunut, koska en jaksanut nostaa käsiä. Lisäksi nenä-mahaletku ja muut letkut tekivät olon vaikeaksi ja kipeäksi, mies kertoo sairaala-ajasta.

Heräämistä seuraavana päivänä Mauri onnistui nousemaan avustetusti istumaan, mutta jo alle minuutin istuminen koetteli miehen jaksamista. Teho-osastolta sisätautiosastolle siirryttyään Mauri ryhtyi hiljalleen kohottamaan heikentynyttä kuntoaan jalan nostojen ja muiden kevyiden harjoitteiden avulla.

– Kävely onnistui aluksi muutama metri kerrallaan Eva-telineen avulla. Ilman sitä jalat lähtivät saman tien alta. Lopulta kun pääsin sairaalasta, pystyin kävelemään todella hitaasti noin 200 metriä kerrallaan ja sitten oli pakko levätä.

– Olen yrittänyt treenata itseäni kuntoon tämän episodin jälkeen, mutta koska peruskunto sekä lihaskunto romuttuivat tyystin, on se edelleen vaikeaa. Nykyään pystyn kävelemään noin kilometrin lenkkejä. Keuhkot vaikuttavat sen verran, että on vaikea harrastaa hengästyttävää kuntoilua.

Perusterveiden influenssakuolemat ovat turhia

Keuhkokuume voi vaurioittaa keuhkoja todella pahasti, ja vaikka vauriot jäivät Maurin kohdalla suhteellisen vähäisiksi, tuo kahden vuoden takainen vakava tilanne muistuttaa edelleen joka päivä itsestään.

–  Vointini on tällä hetkellä sellainen, että hengästyn edelleen todella helposti ja lihakset menevät maitohapoille erittäin nopeasti. Hengityksen tasaantuminen kestää pitkään, Mauri kertoo nykytilanteestaan.

Tapaus muutti miehen suhtautumista rokotteita kohtaan, ja tapauksen jälkeen hän on ottanut niin influenssa- kuin pneumokokkirokotteenkin. Lääkäri oli kertonut miehelle, että kaikki influenssan aiheuttamat perusterveiden henkilöiden kuolemat ovat turhia. Vaikka influenssarokote ei välttämättä olisikaan suojellut sairaalareissulta, rokotteen ansiosta tauti olisi ainakin ollut huomattavasti helpompi hoitaa. 

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme