Mainos
Mainos

Janice sai kauan odottamansa elinsiirteen – karu totuus paljastui pian: "Lääkäri kommentoi, että se oli sääli"

Munuaisongelmista 14-vuotiaasta asti kärsinyttä Janice Richardsonia odottaa elinikäinen dialyysi. Naiselle siirrettiin munuainen ihmiseltä, joka oli tupakoinut 25 savuketta päivässä.

Janice Richardson, 55, sai kauan kaipaamansa elinsiirteen menehtyneeltä luovuttajalta. Munuaista odottaneen englantilaisen Richardsonin tilanne kuitenkin kääntyi "onnenpotkun" seurauksena huonompaan, kertoo Daily Mail.

Ongelmat alkoivat vuonna 2013 elinsiirteen jälkeen. Kävi ilmi, että Richardsonin siirre oli ihmiseltä, joka oli tupakoinut 25 savuketta päivässä, ja kärsinyt korkeasta verenpaineesta.

Elin toimi vain 15-prosenttisesti. Se piti poistaa kahdeksan kuukauden kuluttua, kun tutkimuksissa havaittiin muun muassa kaventunut valtimo.

Nyt munuaisongelmista 14-vuotiaasta asti kärsinyttä Richardsonia odottaa elinikäinen dialyysi.

"Lääkäri kommentoi, että oli sääli, kun olin saanut huonolaatuisen munuaisen"

Sairaalan mukaan esimerkiksi tupakointi ei ole elinluovutuksen este. Elimet arvioi asiantuntijatiimi, ja potilaalle kerrotaan, jos elimessä on jotakin erityistä.

Richardson itse sanoo, ettei olisi ottanut siirrettä vastaan, jos olisi tiennyt luovuttajan elämäntavasta.

– Kun tulin vakavasti sairaaksi ja oli selvää, ettei se (munuainen) toimi, lääkäri kommentoi, että se oli sääli, että olin saanut niin huonolaatuisen munuaisen, vihjaten, että jotakin tästä tiedettiin ennen operaatiota, Richardson sanoo.

– Ihminen saadaan tuntemaan olonsa niin onnekkaaksi, kun hän on yksin niitä valittuja harvoja, jotka saavat siirteen, Richardson sanoo.

Suomessa elinluovutustahdon voi kirjata Kelan ylläpitämään Omakanta-palveluun osoitteessa omakanta.fi.

Entistä kipeämmän tilanteesta tekee se, että kaksi Richardsonin ystävää oli jo tarjoutunut antamaan naiselle oman munuaisensa.

– Ennen kuin kykenin päättämään, minkä luovuttajan valitsen, sairaala kertoi, että heillä oli minulle erinomaisen yhteensopiva (elin), ja minut vietiin nopeasti leikkaukseen. Kukaan ei koskaan keskustellut elimen kunnosta kanssani, hän väittää.

Kaksi elinsiirtokeskusta oli jo kieltäytynyt ottamasta Richardsonin saamaa munuaista vastaan.

Tupakointi ei ole elinluovutuksen este

Richardson sai siskoltaan munuaissiirteen jo vuonna 2011. Hän kuitenkin sai virustartunnan, joka tuhosi munuaisen. Nykytilassakaan uusi siirre ei ole mahdollinen, ja Richardsonin asianajajan mukaan hänellä menee nyt huonommin kuin ennen siirrettä.

Sairaalan edustajan mukaan Richardsonin saaman elimen kaltaisia, tupakoijan tai korkeasta verenpaineesta kärsivän henkilön elimiä on aiemminkin siirretty sairaalassa menestyksekkäästi.

Suomessa elinluovutuksen estää yleensä sairastettu syöpä tai esimerkiksi HIV tai Hepatiitti B ja C. Varsinaista yläikärajaa luovuttajille ei ole.

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme