Mainos
Mainos

Kaikki ei näy ulospäin: Jo 1–2 minuutin treenillä voi saada tuloksia aikaan

Useimmat meistä saattavat ajatella, että kunnossa pysyminen tarkoittaa automaattisesti tuntien puurtamista kuntosalilla tai lenkkipolulla. Tuoreen tutkimuksen mukaan tämä on kuitenkin harhaluulo.

Jos tiedät mitä teet, todella lyhytkin harjoitus voi loppupeleissä muodostui pitkäkestoista treeniä tehokkaammaksi vaihtoehdoksi. Tutkimus lupaa, että jo minuutin säännöllisesti toteutetulla treenillä voi olla huomattavia vaikutuksia terveydellesi.

Yhdysvaltalaisissa Exeterin ja Leicesterin yliopistoissa toteutetun tutkimuksen mukaan naisilta, jotka treenasivat päivittäin intensiivisesti ja lihaksia kuormittavasti 60–120 sekunnin ajan, mitattiin parempi luuntiheys verrattuna naisiin, joiden treenimäärä oli jäänyt alle minuuttiin.

Kaksi minuuttia päivässä treenanneiden naisten luuntiheys oli jopa kuusi prosenttia korkeampi verrattuna alle minuutin verran liikkuneiden ryhmään.

Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen ihminen alkaa menettää luumassaansa, ja korkea luutiheys on asia, joka suojelee osteoporoosin puhkeamiselta myöhemmällä iällä.

Jo pelkkä kävelyn lisääminen voi riittää

Tutkimuksen johtaja Victoria Stilesin mukaan heillä ei vielä ole tarkkaa tietoa siitä, tuleeko tämä minuutin tai kahden pituinen treeni suorittaa kerralla vai voiko sen jakaa osiin. He eivät myöskään osaa sanoa, millainen vaikutus yhdellä tai kahdella pidempikestoisella viikoittaisella treenikerralla on luiden tiheyteen. Varmaa kuitenkin on se, että jo pienellä säännöllisesti jatkuvalla liikuntamäärällä on mahdollista vahvistaa luiden terveyttä. 

Parantaaksesi luiden terveyttä sinun ei siis tarvitse harjoitella tietoisesti. Kun lisäät päiviisi kävelyä ja otat mukaan muutaman juoksuaskeleen, se on siinä. 

– Näyttää siltä, että jo minuutin tai kaksi kestävä juoksu on hyväksi luiden terveydelle, Stiles toteaa.

Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen tutkimus, joka puhuu lyhyiden treenikertojen puolesta. Aiemmin tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että minuutin pituisia pyrähdyksiä sisältävä kymmenen minuutin treeni voi olla yhtä tehokas kuin 45 minuutin pituinen yhtäkestoinen harjoituskin. 

Lähde: Independent

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme