Mainos
Mainos

Kävele itsesi hoikemmaksi – näin onnistut!

Etkö voi sietää lenkkeilyä tai kuntosaleja? Sinulla on silti toivoa!

Ruokavalio on painonhallinnassa ykkösasemassa. Ei nimittäin riitä, että harrastaa runsaasti liikuntaa, jos aterioilla tankkaa enemmän energiaa kuin mitä pystyy kuluttamaan, Kunto Plus -lehti muistuttaa.

Jos olet saanut ruokavaliosi kuntoon, mutta haluaisit vielä eroon parista viimeisestä kilosta, sinun ei välttämättä tarvitse vetää lenkkareita jalkaan (vaikka tietysti juoksulenkki on AINA suositeltava vaihtoehto, koska se nostaa sykettä).

Tutkimusten mukaan naiset, jotka tekivät puolen tunnin reippaan kävelylenkin kolmesti viikossa ja sen lisäksi pari palauttavaa kävelylenkkiä, laihtuivat vatsan kohdalta kuusi kertaa todennäköisemmin kuin naiset, jotka tekivät hitaamman kävelylenkin viisi kertaa viikossa. Kävelyssä tärkeää on siis tarpeeksi ripeän vauhdin ylläpitäminen kolmella viikottaisella lenkillä.

Sopivan vauhdin löytäminen

Sopivan vauhdin voi yrittää löytää esimerkiksi tämän pääsäännön perusteella: ajattele kävelyvauhtia asteikolla 1–10, jossa 10 on kovin vauhti. Vauhdin tulisi olla kahdeksan tienoilla eli kävelyn on oltava ripeää, mutta ei silti juoksua. Jos pystyt puhumaan enemmän kuin 3–4 sanan lauseita kerrallaan, et kävele tarpeeksi nopeasti.

MUISTA! Hengitykseen keskittyminen on tärkeää, jotta saat ylläpidettyä saman vauhdin koko puolen tunnin lenkin ajan. Yritä myös rytmittää kävelyä tehokkaalla käsienkäytöllä, sillä se vastaa jopa 20 prosentista energiankulutusta kävellessä.

Jos saat pidettyä vauhdin tarpeeksi kovana ja käytät käsiä aktiivisesti, voit kuluttaa jopa 300 kilokaloria energiaa puolen tunnin lenkin aikana.

MTV julkaisee artikkelin yhteistyössä Kunto Plus -lehden kanssa.

Muita Kunto Plus -lehden artikkeleita:


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot