Mainos
Mainos

Kipuja ja epäsymmetriaa – tällaisia riskejä rintaimplantteihin liittyy

Silikonirinnat vilahtelevat medioissa tämän tästä, ja terminä rintaimplantit ovatkin jo arkipäiväistyneet. Esteettiseen kirurgiaan liittyy kuitenkin aina riskejä, aivan kuten kaikkiin leikkauksiin.

Kaikkiin leikkauksiin liittyy riskejä, kuten verenvuotoa. Rintojen alueen plastiikkakirurgiaan liittyy lisäksi tiettyjä riskejä, kuten rintakipua, tuntoaistimuutoksia, epäsymmetriaa, ryppyjä ja imetyksen vaikeutumista.

Implantti voi myös revetä; rikkoutumisen oletetaan johtuvan implantin vahingoittumisesta asettamisvaiheessa tai esimerkiksi iskusta rintaan.

Implantin ympärille voi muodostua arpikudosta, jonka sisään implantti kapseloituu. Tätä kutsutaan kapselikontraktuuraksi. 10–40 prosenttia potilaista kokee kapseloitumista, eli rinnan kovettumista. Tämä aiheuttaa pahimmillaan kipua ja epäsymmetriaa. Implantin ympärille voi myös muodostua nestettä. Tätä kutsutaan seroomaksi.

Implanteista vakava vaara?

Vuonna 2012 kohuttiin PIP-implanteista. Niiden epäiltiin sisältävän silikonia, joka saattaa aiheuttaa mahdollisen syöpäriskin. PIP-rintaimplantteja on myös suomalaisnaisilla. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto Valvira suosittelee seuraamaan implantteja, jotta mahdolliset komplikaatiot havaitaan ajoissa. Valvira valmistelee tällä hetkellä myös ohjeita esteettisistä hoidoista. Ohjeet liittyvät yksityisiin terveydenhuollon lupiin.

Kotimaisessa vuoden 1996 selvityksessä 43 prosenttia naisista oli tyytyväinen uusiin rintoihinsa. Tyytymättömiä oli lähes sama määrä, 41 prosenttia. Leikkauksen jälkeen potilaat kertovat yleensä fyysisen olemuksensa, sosiaalisen elämänsä ja itsetuntonsa parantuneen.

Jos leikkaus epäonnistuu, ongelmasta voi ilmoittaa kuluttaja-asiamiehelle.


Lue myös:


Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi


Osittaisena lähteenä käytetty The Natrelle Collectionin esitettä.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme