Mainos
Mainos

Kumpi vie voiton: Juokseminen ulkona vai juoksumatolla?

Monia lenkkeilijöitä voi varsinkin talven kylmissä säissä houkuttaa treenaaminen sisätiloissa. Samalla mielessä voi kuitenkin askarruttaa kysymys: kumpi on kannattavampaa, juoksumatolla lenkkeily vai ulkona hölkkääminen?

Juoksumatolla paahtamisen ja ulkona liikkumisen välillä on todella eroja. Kumpi on kannattavampaa ja miksi? Runner’s World ja BBC pureutuivat aiheeseen. Molempien sivustojen mielestä ulkona juokseminen vie voiton, mutta ei aivan yksiselitteisesti.

Ulkona juoksemisen on sanottu olevan kuluttavampaa verrattuna juoksumatolla juoksemiseen, sillä se kuluttaa enemmän energiaa. Pääsyy tähän on tuulen ja sääolojen luoma vastus, jota ei kohtaa kuntosalilla.

Toisaalta kuitenkin Exeterin yliopiston tekemässä tutkimuksessa kävi ilmi, että tuulen luoman vastuksen voi saada salilla aikaan laittamalla juoksumaton prosentin kaltevuusasteeseen. Tuloksiin päästiin seuraamalla yhdeksän miehen juoksua ja energian kulutusta sekä ulkona, että juoksumatolla.

Energian kulutus on siis todennäköisesti samaa vastuksen osalta, mutta miten on nopeuden laita?

Singaporessa tehdyssä tutkimuksessa taas kävi ilmi, että ihmiset juoksevat tyypillisesti ulkona kovempaa kuin sisätiloissa. Tutkimukseen osallistuneet laitettiin juoksemaan mielestään samaan tahtiin ulos ja juoksumatolle. Juoksijat lenkkeilivät selkeästi hitaammin juoksumatolla.

Ero juoksutahdissa johtuu todennäköisesti siitä, ettei sisällä saa samanlaisia visuaalisia merkkejä etenemisestä kuin ulkona.

Kumpi voittaa turvallisuuden osalta? Vaikka ulkona eteen voivat tulla erilaiset esteet, jotka saavat kaatumaan, sattuu haavereita silti useammin kuntosalilla. Juoksumatolla juostessa tottuu tekemään samaa liikettä uudestaan ja uudestaan, ja saman liikkeen toistaminen asettaa juoksijan suurempaan riskiin vahingoille.

Ulkona maa tarjoaa vaihtelua, eikä yksikään askel ole samanlainen, joka saa tutkimusten mukaan lihakset vahvistumaan ja tasapainon paranemaan. Juoksumattoa suosivien kannattaisikin tuoda treeniin vaihtelevuutta esimerkiksi nopeutta ja kallistusastetta vaihtelemalla haavereiden välttämiseksi.

Toisaalta tutkimuksissa ulkona juoksemisen on myös todettu parantavan mielialaa ja lisäävän energiaa sekä vähentävän alakuloisuutta ja masentuneisuutta. Ulkona urheilevien on todettu nauttivan liikunnasta enemmän.

Runner's World kuitenkin huomauttaa, että juoksumatolla treenaaminen on parempi vaihtoehto nopeusharjoitteluun. Juoksunopeutta kannattaa nostaa ja laskea intervalleissa hyvän harjoituksen tekemiseksi.

Lähteet: BBC, Runner's World

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot