Mainos
Mainos

Lääkäri joutui itse potilaaksi – kiittää nyt hoitajaansa: "Et saa koskaan tietää, miten paljon teit puolestani"

Lääkärinä toimiva Shannon oli tuntenut hoitaja-työtoverinsa jo 13 vuoden ajan. Vasta potilaaksi joutuminen sai Clarkin arvostamaan hoitajia aivan uudella tavalla. 

Lääkärinä toimiva Shannon M. Clark kiittää Huffington Post -lehdessä hoitajia heidän arvokkaasta työstään. Clark joutui sairaalaan raskauskomplikaatioiden vuoksi. Sairaalan käytävällä hän kohtasi hoitajan, joka hymyili ja kehotti Clarkia menemään huoneeseensa. Pian hoitajan hymy kuitenkin hyytyi.

– Tiesit, että olin huolissani. Tiesit, että jokin on vialla. Puit minut nopeasti, ja kiinnitit minut monitoreihin. Koin supistuksia. Minuun sattui. Tiesimme molemmat, että on liian aikaista. Yritin olla itkemättä, mutta minua pelotti. Näin, että sinäkin olit peloissasi, Clark  kuvaa.

42-vuotias Clark oli vasta raskausviikolla 22. Hoitajansa Clark oli tuntenut jo 13 vuoden ajan.

– Tunsit minut voimakkaana ja kovana tohtori Clarkina. Olin lääkäri, joka työskenteli rinnallasi synnytyksissä, Clark kuvaa.

– Nyt olin potilaasi. Potilas, joka oli haavoittuvainen ja peloissaan. Potilas, joka odotti, että korjaisit tilanteen. Potilas, joka hetkeksi unohti olevansa lääkäri. Potilas, joka ei halunnut menettää vauvojaan 22. raskausviikolla.

Clark sai lääkkeitä ja nukahti. Lapset pysyivät hänen kohdussaan. Clark saattoi vain toivoa, että kykenisi kantamaan lapsiaan vielä hieman pidempään, aina päivän kerrallaan.

– Et saa koskaan tietää, miten paljon teit puolestani tuona päivänä, tai miten paljon kasvojesi näkeminen antoi minulle voimaa päästä elämäni vaikeimman ajan yli. Et koskaan saa tietää, kuinka paljon sinun saaminen hoitajakseni merkitsi minulle. Mutta se olit sinä, kollegani, hoitajani, ystäväni, joka kannatteli minut seuraavien 55 sairaalapäivän läpi. Joten kiitos. Kiitos, että tulit huoneeseeni joka päivä hymyillen, vaikka minä en nähnyt valoa tunnelin päässä.

Clarkin mukaan hoitaja teki hänen jokaisesta päivästään pikkuisen paremman myös silloin, kun Clark tunsi huolen ja pelon hiipivän mieleensä. Jatkuva makaaminen sattui, mutta samalla hän pelkäsi liikkua, jotta vauvoille ei tapahtuisi mitään.

Hoitaja istui Clarkin sängyllä, hieroi tämän jalkoja ja yritti pitää tämän ajatukset jossakin muualla. Hän harjasi Clarkin hiukset, kun tämä itse ei kyennyt siihen.

– Kiitos, että juhlit ensin raskausviikkoa 24, sitten raskausviikkoa 28 kanssani. Nämä olivat virstanpylväitä, joihin en uskonut pääseväni. Mutta sinä tiesit, että saavuttaisin ne, etkö tiennytkin? Sinä varmistit, että juhlin ja tiedostin saavutukseni. Varmistit, että juhlin kasvavaa vatsaani, vaikka sitten sairaalahuoneessa. Toit minulle iloa ja onnea. Sait minut viimein tuntemaan itseni äidiksi.

Hoitaja piteli Clarkin kättä ja kutsui häntä hyväksi äidiksi. Kun vauvat, Remy ja Sydney, viimein syntyivät, hoitaja piteli Clarkin kättä läpi synnytyksen.

– Olin niin peloissani, koska olin vain raskausviikolla 31. Vauvani eivät olleet valmiita. En ollut valmis. Sinä sanoit, että kaikki menisi hyvin. Joten hyväksyin, että oli aika (synnyttää), koska luotin sinuun. Olit siinä, kun nukahdin, ja kun heräsin. Sanoit, että vauvani ovat kauniita ja voivat hyvin.

Kokemuksen ansiosta Clark kertoo arvostavansa hoitajia entistä enemmän – hänhän ei olisi selvinnyt 55 päivää sairaalassa ilman omaansa.

– Sinä pelastit henkemme. Kiitos.


***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme