Mainos
Mainos

Lääkärit olivat jo luopuneet toivosta – kolmevuotias sai uuden sydämen aivan viime hetkellä

Suloinen kolmevuotias tyttö sai uuden sydämen vain 11 päivää sen jälkeen, kun lääkärit olivat kehottaneet vanhempia luovuttamaan. 

Joulupäivänä vuonna 2015 englantilaiselle Maxwellin perheelle kerrottiin ikäviä uutisia. Perhe sai tietää, että heidän pienen Sophie-tyttärensä sydämessä oli epämuodostuma, eikä veri päässyt kulkemaan sydämeen normaaliin tapaan. Tyttö tarvitsi kipeästi uuden sydämen. 

Kuukaudet kuluivat, ja kun sopivaa luovuttajaa ei meinannut löytyä, lääkärit ehdottivat tytön vanhemmille hoitojen lopettamista. Onneksi vanhemmat eivät luovuttaneet, vaan päättivät taistella. Taistelu palkittiin, sillä synkästä ennusteesta huolimatta kaikki päättyi onnellisesti, ja tytön perhe sai tänä vuonna kaikkien aikojen parhaimman joululahjan. Terveen tytön. 

Perheellä on nyt koko elämä aikaa 

Toiveet tytön paranemisesta olivat valua hukkaan, kun lähes vuoden sopivaa elinluovuttajaa odottanut tyttö sai vain reilu kuukausi ennen joulua vakavan verenmyrkytyksen, joka oli riistää hänen henkensä. 

– Olin kauhuissani, kun hänelle diagnosoitiin verenmyrkytys, ja 11. marraskuuta lääkärit ehdottivat meille sydänlääkkeistä ja hoidoista luopumista, mutta meille se ei ollut vaihtoehto, äiti kertoo.

Kuitenkin vain 11 päivää sen jälkeen, kun lääkärit olivat ehdottaneet luovuttamista, vanhemmat kuulivat sopivan luovuttajan löytyneen. Pian Sophie oli jo matkalla leikkaussaliin. 

– Se oli unelma, ja vaikka Sophie ei ole kotona tänä jouluna, tiedämme, että meillä on koko loppuelämä aikaa, äiti iloitsee.  

Äiti kertoo leikkauksen puhaltaneen tyttöön aivan uutta elämää. Vanhemmat kertovat heidän tyttärensä olevan pieni taistelija, joka ei luovuttanut missään vaiheessa.

– Ennen leikkausta hän oli sininen, koska hänen sydämensä ei toiminut kunnolla, mutta heti leikkauksen jälkeen hän oli terveen värinen.

Vaikka takana on ollut pitkä odotusten vuosi, asioiden voidaan vihdoin sanoa olevan hyvin. Yli seitsemäntuntisesta leikkauksesta toivuttuaan tyttö on ollut yhtä hymyä ja hän nauttii iloisesta joulunajasta, aivan kuten kuka tahansa muukin lapsi. 

***


Lähde: Catersnews 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot