Mainos
Mainos

Lääkäritkin yllättyivät: Pattia epäiltiin syöväksi – syypää olikin 15 vuotta vanha tatuointi

Oireiden perusteella lääkärit olivat lähes vakuuttuneita siitä, että nainen sairasti imusolmukesyöpää. Totuus tuli todellisena yllätyksenä kaikille. 

Syöpä oli ensimmäinen asia, joka kävi kolmekymppisen australialaisnaisen mielessä se jälkeen, kun hän oli löytänyt käsivarrestaan pienet patit. 30-vuotias nainen sai kuitenkin pian huokaista helpotuksesta, sillä tarkemmat tutkimukset paljastivat oudon patin tatuoinnin aiheuttamaksi ihoreaktioksi, kertoo CNN.

Tapaus esiteltiin Annals of Internal Medicine -julkaisussa.

Tieto reaktiosta tuli sekä naiselle että lääkäreille todellisena yllätyksenä, sillä naisen tatuoinnit eivät olleet tuoreita. Ison mustan tatuoinnin hän oli otattanut selkäänsä peräti 15 vuotta sitten, toisen, pienemmän tatuoinnin hän oli hankkinut olkapäähänsä kaksi vuotta sitten.  

Ainutlaatuinen tapaus – lääkäritkään eivät ole nähneet vastaavaa

Patti oli ehtinyt olla naisen käsivarressa kaksi viikkoa, ennen kuin hän meni kertomaan oireistaan lääkärille. Tutkimuksissa myös naisen rinnasta löydettiin imusolmukkeiden liikakasvua, mikä lääkäreiden mukaan merkitsi lähes aina imusolmukesyöpää. Kun 1,5 senttimetrin kokoinen patti oli saatu poistettua, lähempi tarkastelu paljasti totuuden – kaikista oireista huolimatta kyseessä ei ollutkaan syöpä.

Mikroskoopilla tutkitusta patista paljastui mustaa tatuointimustetta, johon naisen immuunijärjestelmä oli alkanut reagoida vasta nyt, 15 vuotta tatuoinnin ottamisen jälkeen. Syöpäoireet olivat siis täysin tatuointimusteen aikaan saamia. 

Lääkäreiden mukaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun he ovat kuulleet tapauksesta, jossa imusolmukkeet ovat olleet riittävän syviä imitoidakseen imusolmukesyövän oireita.

Vandrbiltin yliopiston johtava dermatologi Bill Stebbins kertoo iholla olevan omia immuunisoluja, jotka varjelevat alati ihoa. Tässä tapauksessa lääkärit löysivät yhdestä tällaisesta ihon immuunisolusta tatuointipigmentin, vieraan aineen, jonka solu oli syönyt ja kuljettanut vuosien ajan kohti imusolmukkeita.

– Pigmentti on liian suuri, jotta nämä solut pystyisivät syömään ja sulattamaan sitä. Tästä syystä ne ovat edelleen paikoillaan monenkin vuoden kuluttua, Stebbins selittää.

Vaikka musteen kulkeutuminen käsivarteen pystytäänkin selittämään, syy siihen, miksi naisen iho oli alkanut reagoida musteeseen vasta nyt, 15 vuotta myöhemmin, jää täydeksi mysteeriksi. 

Stebbinsin mukaan tämä tapaus vahvistaa käsitystä siitä, että tatuoinnin saattavat aiheuttaa ongelmia vielä vuosia myöhemmin, ja lääkäreiden tulisi aina olla tietoisia potilaansa tatuointihistoriasta. 

Lähde: CNN

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme